{image:text}

Talvikasvihuoneen käyttö - taimikasvatus ja talvehtiminen

Talvikasvihuone on ollut nyt käytössäni 2,5 talvea. Puolikas tulee siitä, että kasvari valmistui helmikuun aikana, joten osa talvesta oli jo takanapäin. Kasvihuoneesta on ollut niin paljon iloa, että voin lämpimästi suositella sen rakentamista! Omalla talvikasvihuoneellani on kolme käyttötarkoitusta.

 

Taimikasvatus

Tästähän se idea lähtikin. Halusin enemmän tilaa taimille ja taimikasvattelua varten talvikasvihuone on alun perin rakennettu. Vinkkini on, että mietit etukäteen minkälaisissa taimilaatikoissa haluat taimet kasvattaa ja mitoitat talvikasvihuoneen sen mukaan. Itse en tajunnut näin tehdä. Ensimmäisen kevään sijoittelinkin erilaisia taimilaatikoita talvikasvariin ja reunoille jäi aina hankalasti täytettävää hukkatilaa. Ja jokainen puutarhuri tietää kuinka turhauttavaa on, jos jossain on 8 x 30 cm kaistale vapaata tilaa, johon ei mitenkään meinaa sopia taimia aluslautasineen. Taimilaatikot helpottavat myös kastelua, sillä veden lorauttaminen laatikoihin on nopeaa.


talvikasvihuoneen käyttö
Tältä näyttää hukkatila! Nykyään sijoittelen taimilaatikot aivan takareunasta etureunaan.
 

Olen laskenut, että saisin talvikasvariin mahtumaan pieniä taimipurkkeja hieman yli 200 kpl. Ongelma on tietenkin, että mihin ne laittaa sitten koulimisen jälkeen. Isompia, halkaisijaltaan 10 cm ruukkuja mahtuu 90 kpl. Sekin on oikein hyvä määrä! Oikeasti taimien lukumäärä on jotain näiden väliltä. Välillä lastaan taimia yöksi talvikasvihuoneeseen päällekkäin ja nostan ne sitten kevätaurinkoon kasvihuoneen puolelle päivisin. Näin kun tätä kirjoittaa, niin kuulostaa ihan hulluttelulta. Mutta tykkään esikasvattaa lähes kaiken ja silloin parisataa ruukkua ei ole mitään!

Talvikasvihuoneen käyttäminen esikasvatushommiin helpottaa taimikasvattelua monella tavalla. Ensinnäkin kasvihuoneessa on hyvät tilat mullan ja ruukkujen kanssa hääräilyyn. Lisäksi kasvit on helppo totuttaa auringonvaloon nostamalla ne lasisen kasvihuoneen puolelle. Jos joku taimi kuukahtaa, niin ruukku on nopea tyhjentää kasvihuoneella. Ehkä paras juttu tilan jälkeen liittyy kuitenkin taimien hyvinvointiin. Valtaosa taimista viihtyy erinomaisesti oloissa, joissa yölämpötila laskee viileämmäksi ja ilma on tavallista huoneilmaa kosteampaa. Vihannespunkit eivät ole iskeneet talvikasvarin taimiin samalla tavalla kuin sisällä.

 

Vihreää talvikasvarista

Talvikasvihuoneesta saa myös salaattitarvikkeet talvella. Se vaatii kuitenkin hieman ennakkovalmisteluita. Ihan sydäntalvella, kun on kaikkein pimeintä, ei talvikasvihuoneessakaan kasvulla hurrata. Jos taimia kasvattaa etukäteen alkusyksystä, pysyvät ne kuitenkin todella hyvinä talvikasvihuoneessa, josta voi käydä napsimassa satoa. Parhaiten minulla on pärjännyt aasialaiset lehtivihannekset, kuten pinaattikiinankaali ja mizuna. Tavallinen salaattikin toimii, mutta välillä olen saanut sen kyykähtämään loppuvuoden kosteuden ja liikakastelun yhdistelmällä.


talvikasvihuoneessa taimet viihtyvät talvella
Nämä salaattipehkot pärjäsivät hienosti marraskuun lopulla. Kannattaa testailla eri salaattilajikkeiden kanssa, että mitkä pärjäävät parhaiten omassa talvikasvihuoneessa.

pinaattikiinankaalin kasvatus talvella
Tästä pinaattikiinankaalista sain satoa monta kertaa talven aikana, kun keräsin aina vain uloimmat lehdet. Pinaattikiinankaali sopii todella hyvin lähes kaikkeen pannulla tehtävään ruokaan, kuten wokkeihin, munakkaaseen ja vaikka lettutaikinaan!

 

Talvetus

Etukäteen en osannut ajatella, että välimerellisten kasvien talvettaminen olisi yksi parhaista talvikasvihuoneen käyttötavoista. Minulla on muutamia sitruspuita ja kotona talvetettaessa lopputulos on ollut lähes aina lehtien varisemista ja vihannespunkkien hyökkäys. Niinpä asettelin sitruspuitani talvikasvihuoneeseen ja ehkä vähän yllätyksekseni, ne pärjäsivät todella hyvin talvikasvarissa ilman lisävaloa. Ja vielä ilman vihannespunkkien invaasiota! Kostea ilma ei ole vihannespunkkien mieleen.


greipin talvehtiminen kasvihuoneessa
Taka-alan greippi tiputti sisällä valtavasti lehtiä ja siirsin sen talvikasvihuoneeseen. Lehtien tiputtelu loppui lähes saman tien ja uudet lehtien alut näkyvät jo.

greippi kukkii kasvihuoneessa
Toinen greippi innostui kukkimaan aivan hurjana. Nuppuja on valtava määrä!
 

Olen talvettanut talvikasvihuoneen avulla montaa erilaista välimerellistä kasvia. Erilaisten sitrusten lisäksi manteli, aloe vera, kiivi, banaani ja pistaasipähkinä ovat selvinneet talvesta hyvin talvikasvihuoneen lämpimän kosteassa syleilyssä.


Ihan aina ei mene putkeen…

Niin, aina on opittavaa ja joskus ei mene ihan putkeen. Yksi juttu on, että sähköt pitäisi sitten pysyä päällä. Meillä on rakennettu taloa parina viime talvena ja aina välillä on käynyt niin, että joku tarvitsee jatkojohtoa ja nippaisee epähuomiossa kasvihuoneen sähköt pois päältä. Kun olen tullut parin päivän päästä paikalle, on täysin säistä kiinni, onko tuhoa tullut ja minkälaista. Näihin tahattomiin pakkasjaksoihin olen menettänyt banaanin, kiivin ja muutaman kauniin tomaatintaimen. Yllättävän hyvin kasvit kestävät hieman pakkastakin ja vauriot ovat jääneet vähäisiksi.
 

kiivi talvikasvihuoneessa
Ihana kiivini kasvoi termoruukussa ja menehtyi kylmyyteen. En ole luovuttanut vielä kiivi-unelmastani ja uusi taimi tulee ehkä ensi keväänä. Lilassa purkissa on pieni manteli, joka on kasvatettu siemenestä. Sillä on myös kaksi isompaa sisarusta.
 

Ja jos ei ole liian kylmä, niin sitten on liian kuuma! Kasvihuoneeni on aurinkoisella paikalla talvikasvihuone kasvihuoneen sisällä se vasta kuuma onkin, jos sen ovet unohtaa avata aurinkoisella säällä. Kasvit ovat ihme kyllä selvinneet aikamoisista saunotuksista. Hankalinta on ollut aamulla töihin lähtiessä arvioida, että pitääkö ovet avata täysin auki vai sittenkin vain hieman raolleen. Turhaakaan ei haluaisi pitää ovia auki helmikuun pakkasilla. Näihin keskipäivän kuumiin keleihin olen menettänyt muutamia pieniä taimia. Tähän auttaisi automaattiavaajalla toimiva tuuletusluukku.


talvikasvihuone kasvihuoneen sisällä
Viime vuonna laitoin talvikasvihuoneen lattialle ja kasvatin kasvulaatikossa salaatteja. Näin sain satoa yhdestä paikasta ja taimet kasvoivat talvikasvarissa. Varsinaista tilan maksimointia! Huono puoli tässä oli se, että oikeanpuoleinen pitkä sivu on etelään ja aurinko kuumensi talvikasvaria normaalia enemmän. Tämän järjestelyn huono puoli oli myös kahvittelutilan vähäisyys.


Kolmas mietittävä juttu on kosteus. Välillä tuntuu, ettei talvikasvihuoneella tarvitse kastella pitkiin aikoihin, kun ilma siellä on niin kosteaa. Kasvit viihtyvät hyvin, mutta raja tulee niilläkin vastaan. Siksi pidän välillä talvikasvihuoneen ovia auki ja annan lämpöpuhaltimen kuivattaa ilmaa edes vähän. Kannattaa tarkkailla kasveja ja kastella loppuvuodesta säästeliäästi!


kahvittelua kasvihuoneessa talvella
Talvikasvihuone ja helmikuinen eväshetki. Sitruspuut selän takana tuovat ihanan kesäisen tuoksun keskelle talvea.


Kannattaa testailla talvikasvihuoneen rakentamista ja kokeilla mikä sopisi omaan kasvihuoneeseen!

-annika-

 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja