KASVIHUONEET

KASVIHUONEET

Kasvihuone - pieni tai isompi meiltä

Kasvihuone, ansari, talvipuutarha vai viherhuone – kasvihuoneet tunnetaan perinteisesti monilla eri nimillä. Meiltä on saatavissa pieni tai isompi kasvihuone. Pienet kasvihuoneet ovat noin yhden neliömetrin kokoisia ja suurimmat noin 25 neliömetriä. Kasvihuoneella voi olla myös monta käyttötarkoitusta. Se voi olla kasvimaan jatke, jossa kasvatetaan tomaatteja, kurkkuja tai vaikka eksoottisia kasveja, joita muuten lyhyessä kasvukaudessa ei voitaisi kasvattaa. Melonit, viinirypäleet ja chilit ovat nyt jokaisen kotikasvattajan ulottuvilla, kun kasvihuonekasvatus antaa mahdollisuuden parempiin kasvuoloihin. Varsinkin kasvihuoneet Suomessa ovat oivallinen väline pienviljelyyn. 

Kasvihuoneet mahdollistavat rauhoittumisen kiireen keskellä

Toisaalta kasvihuoneet voivat olla käyttäjilleen myös lepopaikka, keidas arjen keskellä, jossa voi rauhoittua tai tutustua puutarhan ihmeisiin vaikkapa kahvikupin äärellä. Kotikasvihuone on monta elämää, vain mielikuvitus on rajana. Kokeile rohkeasti eri ideoita, sillä kasvihuoneviljely palkitsee onnistumisilla ja kasvattaa myös sinua, silloin kun ei onnistu. Kasvihuoneita on valikoimassamme lukuisia erilaisia, joten tutustu laajaan tarjontaamme.

Kasvihuoneen hinta johtuu eri asioista

Mahdollisesti yleisin kasvihuoneen hintaan vaikuttavat tekijä on kasvihuoneen koko. Kasvihuoneen koko ilmoitetaan yleisimmin neliöinä. Kasvihuoneharrastuksen hintaa nostaa useimmin myös erilaiset kasvihuonetarvikkeet. Eri kastelujärjestelmillä ja eri materiaaleilla harrastuksen hinta nousee tai laskee. Toisin sanoen voit aloittaa kasvihuoneharrastuksen pienehkölläkin budjetilla ja kasvattaa varustelua pikku hiljaa.

 

TESTI

Tuotteita löytyi: kpl

Järjestys: