{image:text}

Kasvihuoneen rakentaminen ja asennus – 12 vinkkiä

Tiedättekö, kun on niitä päiviä kun tuntuu että mikään ei onnistu? Minulla oli sellainen viikko kun pystytettiin kasvihuonetta. Tai ainakin olen päättänyt syyttää sitä, koska en ole vielä valmis hyväksymään sitä tosiasiaa, että kasvihuoneen kasaaminen ei ehkä ihan ole mun juttu. Välillä kuulee ihmisten syyttävän ohjeita siitä, ettei kasaus onnistu. Mutta näin se vaan, on että ei se yleensä ole ohjeiden syy (riippuen tietenkin ohjeiden laadusta, mutta Julianan ohjeet ovat ainakin selkeät), joiltain kasvihuoneen kasaus ei vain onnistu, samalla lailla kuin joltain ei onnistu leipominen tai vaikka sudokut. Onneksi mies ei ollut hommasta moksiskaan, ja kasaaminen sujui häneltä ongelmitta. En nyt ajatellut sen suuremmin kirjoitella tähän kasvihuoneen kasaamisen vaiheista, koska siihen on olemassa asennusohjeet. Sen sijaan ajattelin jakaa nipun hyväksi todettuja vinkkejä kasvihuonetta kasaavalle.



Vinkki nro 1: Lue asennusohjeet

Tämä tuntuu niin itsestäänselvältä asialta, mutta usein on sellaisia tilanteita, joissa ohjeisiin ei ole tutustuttu ennen asennusta, ja jokin osa menee väärin. Lue ohjeet tarkasti, jo ennen kuin alat tekemään yhtään mitään, niin tiedät mitä odottaa ja missä järjestyksessä eri vaiheet tehdään.

 


Vinkki nro 2: Osien läpikäynti

Kaikki kasvihuoneen osat kuuluu käydä läpi toimituksen saapuessa, vaikka kasvihuone asennettaisiin vasta myöhemmin. Tämä siksi, että toimituksessa rikki menneistä laseista tai vääntyneistä/kolhiintuneista profiileista pitäisi ilmoittaa viimeistään viikko siitä, kun kasvihuone on pihaan saapunut. Myöhemmin niistä on vaikea saada korvauksia. Katso siis ensin pintapuolisesti, ovatko laatikot ehjät ja suorat. Tarkista vielä, että laatikoiden sisältö on ok.

Itse suosittelisin myös käymään kaikki osat läpi. Miksi? No, jos jostain syystä joku osa puuttuisi, voi siitä ilmoittaa ennen kuin alkaa huonetta kasaamaan, ettei kasaaminen viivästy kovin paljoa. Huomaa tässä vaiheessa, että osat saattavat olla sisäkkäin tai liimautuneet toisiinsa kiinni, joten käy osat huolella läpi uudestaan, jos vaikuttaa siltä, että jotain puuttuu. Kaikki osat ovat selkeästi numeroituja, mutta joskus voi jostakin osasta puuttua tarralappu, tai siinä voi olla väärä lappu. Nämä ovat inhimillisiä virheitä, joita välillä sattuu. Ohjeista katsomalla selviää kuitenkin aika nopeasti, mikä osa on kyseessä, sillä profiileista, listoista jne. on hyvät ja selventävät kuvat. Maalaisjärkeä käyttämällä pääsee siis pitkälle. Kävimme osat läpi niin, että merkkasimme kaikki löytyneet osat vihreällä asennusohjeisiin. Tässä vaiheessa ei muuten kannata sekoittaa eri pakettien osia, sillä ne ovat yleensä (tai olivat ainakin meidän Juliana Gardenerissa) eritelty ohjeen mukaiseen järjestykseen. Pidä siis eri pakettien palikat erillään, niin asennus on helpompaa.
 

juliana asennusohjeet

kasvihuoneen osat ovat numeroidut


 

Vinkki nro 3: Tasainen alusta ja kipot pienille osille

Suosittelen kasaamaan seinät tasaisella alustalla, tai vaikka pressun päällä. Meillä ei nyt sitä mahdollisuutta ollut (pressut oli varattu kattoremppaa varten ja pihan muut tasaiset alueet olivat työmaata), joten tämä osuus hoidettiin nurmikolla. Jottei ruuvit ja mutterit menisi hukkaan, ne laitettiin pestyyn voirasiaan. Kasatut seinät nostettiin nojaamaan terassia vasten.
 

kasvihuoneen rakentaminen

kasvihuoneen seinä


 

Vinkki nro 4: Älä kiristä ruuveja

Seinien ja muiden osien liittäminen toisiinsa vaatii vähän säätämistä, joten ruuveja ei kannata kiristää vielä tässä vaiheessa, vasta sitten kun koko runko on kasassa ja kasvihuone on saatu vatupassilla vaateriin.


kasvihuoneen kokoaminen


 

Vinkki nro 5: A-tikkaat

Kasvihuoneen rungon kokoamisesta ei ole oikein kuvia, sillä olin pitämässä seiniä paikallaan sillä välin kun mies ruuvasi niitä yhteen. Kasvihuoneen pystyttämisessä on hyvä olla parit A-tikkaat. Ei pelkästään ylettymistä varten, vaan myös seinien paikallaan pitämiseen. Seinä voi siis nojata tikkaisiin, ja näin tarvitaan vähemmän ihmisapureita.
 

kasvihuoneen pystytys

kasvihuoneen asennus


 

Vinkki nro 6: Asennusvideot

Ainakin Julianan huoneista löytyy aika hyvin asennusvideoita, myös osasta Halls kasvihuonemalleista. Ja voi vitsi miten paljon hyötyä niistä oli! Asennusohjeesta ei aina selviä, miten päin joku tietty profiili asennetaan ja mihin uraan ruuvi ujutetaan. Videoista nämäkin asiat selviävät. Eli hatunnosto ja suuri kiitos Julianalle selkeistä videoista. Videoihin kannattaa tutustua etukäteen, niin tietää, missä vaiheessa asennusta niitä sitten kannattaa tarkemmin katsoa. Videot löytyvät kootusti täältä.

 

kasvihuoneen asennusvideo

Kuvakaappaus Julianan ohjevideosta. Tässä kasataan ovea.

 

Vinkki nro 7: Naura itsellesi

Kuten tuossa jo mainitsin, ilmassa oli minun osaltani sellaista ”nyt ei kyllä mikään onnistu” -fiilistä. Ajattelin, että teen jotain superhelppoa ja otin ovenkahvan paketista. Tyytyväisenä ja ongelmitta ruuvasin kahvat ja lukkosysteemin paikalleen, ja katselin ihaillen lopputulosta. Vasta kun katsoin kameran linssin läpi, huomasin, että tässä on nyt kyllä jotain mätää. Purskahdin nauruun ja totesin miehelle että ei ole todellista, tämänkin sössin. Otin aivot narikasta ja käänsin kahvan, kyllä se sitten tokalla yrittämällä ihan oikein meni!

 

kasvihuoneen ovi


 

Vinkki nro 8: Monitoimitikkaiden ylistys

A-tikkaat on hyvät, mutta monitoimitikkaat ihan parhaat. Mies sanoi jossain vaiheessa että ”Mulla on sulle vinkki sinne sun plokiin, otappa kuva näistä tikkaista”. Se on kyllä totta, että varsinkin vähän isomman kasvihuoneen kasaamisessa nuo monitoimitikkaat ovat tosi, noh, monikäyttöiset, kuten kuvista näkee. Leveänkään huoneen kattorakenteita väsäten, ei tarvinnut jatkuvasti olla siirtämässä tikkaita, kun niitä pitkin voi liikkua vapaasti. Näin on myös mukavampi seistä. Tikkaat ovat myös toimittaneet maalaustelineen virkaa viljelylaatikoiden lautoja maalatessa.

 

monitoimitikkaat kasvihuoneessa

monitoimitikkaat

monitoimitikkailla kasvihuoneessa


 

Vinkki nro 9: Lattia ennen seiniä

Jos aikomuksena on tehdä kasvihuoneeseen laattalattia, se kannattaa tehdä joko ennen kuin runkoa aletaan asentamaan, tai viimeistään ennen kuin seinien lasit tai kennolevyt laitetaan paikalleen. Näin seiniä ei tarvitse varoa ja laattoja voi tarvittaessa heitellä seinäprofiilien välistä kasvihuoneeseen. Toki laatat voi latoa kasvihuoneeseen jälkeenkinpäin, mutta itse ainakin koin tämän helpommaksi. Paikalle jäävien kasvulavojen alle emme laittaneet laattoja. Se olisi ollut vähän turhaa, ja näin ylimääräinen kasteluvesi valuu helpommin lavasta suoraan maahan.

 

kasvihuoneen lattia

laatat kasvihuoneessa


 

Vinkki nro 10: Alumiiniteippi kennolevyihin

Edellisessä kennolevykasvihuoneessani ei ollut alumiiniteippiä kennolevyjen päissä (huone ostettiin valmiiksi kasattuna esittelyalueelta), ja kennolevyjen sisällä, alareunassa, alkoi kasvaa sammalta. Sain vinkin teipata levyjen päät alumiiniteipillä. Tämä estää (tai ainakin hidastaa monella vuodella) kennolevyjen likaantumisen sisältä, ja suosittelen tätä kyllä nyt itsekin ihan jokaiselle kennolevyhuoneen ostajalle. Alumiiniteippi ei siis tule huoneen mukana, vaan se ostetaan erikseen täältä. Tämän sentään osasin tehdä, ja kyllä siinä meni muutama tunti kun teippasin kaikki kennolevyt valmiiksi. Pidin kennolevyjä pahvin päällä ettei kennojen sisään menisi ruohoa tai muuta roskaa. Kennolevypaketit olivat olleet auki pihassamme monta päivää, ja levyjen sisään oli kömpinyt öttiäisiä. Ne puhalsin pois paineilmalla, ennen kuin laitoin teipit. Teippi ei jää näkyviin, vaan menee nätisti piiloon listan alle.

 

alumiiniteippi

alumiiniteippi kennoleyjen päissä

lista alumiiniteipin päällä


 

Vinkki nro 11: Listojen ”levitys” - asentajan vinkki

Tämä vinkki saatiin työkaverilta, joka lähettää ja asentaa kasvihuoneita. Eli tiettyjen kennolevyjen päihin tulee A-lista. A-listassa on kaksi uraa; levä ura johon asennetaan kennolevy, ja kapea ura jolla kiinnitetään kennolevy kasvihuoneen runkoprofiiliin. Listan kiinnitys profiiliin voi olla vähän hankalaa, sillä ura on sen verran tiukka. Asennusta helpottaa paljon, jos jollain työkalulla levittää uraa. Tämä tapahtuu vetämällä työkalu uran läpi niin, että se hieman aukeaa. Ja tämä tehdään siis ennen kuin lista kiinnitetään kennolevyyn. Kiitos neuvosta, se kyllä helpotti hommaa huomattavasti!


a-lista kasvihuoneessa

a-listan levitys

a-listan asennus


 

Vinkki nro 12: Merkkaa kennolevyjen sisäpuoli

Kennolevyissä on UV-suoja ulospäin tulevalla puolella. Se on merkattu selkeästi kennolevyjen suojana olevaan muoviin. Muovi poistetaan kennolevyistä vasta, kun levyt on asennettu paikalleen, sillä ilman suojamuovia levyjen molemmat puolet näyttävät ihan samalta. Kun kennolevyt on asennettu, kannattaa levyjen sisäpuolelle tehdä jokin merkintä vedenpitävällä tussilla. Tämä siksi, että jos jostain syystä kennolevy joskus irtoaa, tai se otetaan irti, sen osaa laittaa oikein päin takaisin paikalleen. Tässä uudessa kasvihuoneessa en ole vielä levyjä merkannut, mutta edellisessä kasvarissa merkitsin levyihin ”S” = sisäpuoli.


kennolevyjen UV-suoja

kasvihuone ja kennolevyt


 

Kasvihuonetta kasattiin pääasiassa iltaisin (kun muksut oli saatu nukkumaan) ja viikonloppuna. Aikaa tähän meni vajaa viikko, jolloin siis sokkeli oli tehty aikaisemmin. Pohjan tasoittamiseen sepelillä ja kivituhkalla, sekä laattojen latomiseen meni yksi ilta. Että kyllä tähän saa aikaa varata. Seinien rakentaminen ja rungon kasaus oli nopein osuus. Edelleen on muutamia pikkujuttuja laittamatta, koska olen keskittynyt kasvihuoneen sisäpuolen fiksaamiseen ja taimien hoitoon (siitä lisää seuraavassa postauksessa). Mutta eiköhän rännien peitelistat, räystäskourut ja kattoharjan päätykoristeet saada paikalleen tässä piakkoin.

 

kasvihuone

Viittä vaille valmis kasvihuone.

kasvihuoneessa

Kun viimeinen kennolevy oli paikallaan, kävin tekemässä iltapalaa joka syötiin kasvihuoneessa, suojassa hyttysiltä jotka olivat meitä kiusanneet koko viikon. Voin sanoa että tässä vaiheessa oli pikkasen mahatava fiilis.

kennolevykasvihuoneen sisällä


 

Kasvihuoneen kasauksesta on siis todellisuudessa kulunut jo pari-kolme viikkoa, mutta nyt vasta kerkesin aiheesta kirjoittaa. Eli kotona odottaa kasvihuone täynnä taimia ja elämää, en malta odottaa että saan näyttää teillekin, minkä näköistä siellä nyt on!

 

Linda


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja