{image:text}

Pikkukasvihuoneen lämmitys

Lumihiutaleiden putoillessa jo kolmantena päivänä peräkkäin tänne 1B-vyöhykkeelle ja öiden painuessa pakkaslukemiin, tuntui jo melkein uskomattomalle, että minä tosiaan lämmitän sähköpuhaltimella ulkona olevaa pikkukasvihuonettani. Pikkukasvihuone on lähinnä kasvilavan päälle itse tehty 3x1m kokoinen ”kaappi”, jossa on molemmilla laidoilla isot ovet. Sitä ei ihan rakennettu lämmitystä silmällä pitäen, vaan panostimme hyvään tuuletukseen. Kummankin oven molemmin puolin oli lähes sentin kokoiset raot, jotka ovat kesällä ihan hyvät, sillä niiden kautta ilma kiersi mukavasti. Eipä auttanut kuin mennä rautakauppaan ja hommata vähän järeämpää tiivistenauhaa, jolla raot saatiin lähes umpeen.

 

 

kasvihuoneen lämmitin

Lähtötilanne. Vielä ei ollut kulunut kilowattiakaan sähköä.

 

LISÄÄ TAIMIA

Aluksi laitoin kasvihuoneeseen vain taimia laatikoissaan, kunnes totesin, että kasvihuoneeseen pitäisi mahtua enemmänkin taimia, sillä niitä alkoi olla jo todella paljon asunnossa. Sitten muistin varastoon hylätyt hyllyköt! Entiset vaatelaatikot saivat välittömästi uuden tehtävän.

 

kasvihuonelämmitin

Tadaa! Olin todella tyytyväinen ratkaisuun! Alhaalla oikealla kasvaa maissit.

 

sähköä säästävä lämmitin kasvihuoneeseen

Nälkä kasvoi heti syödessä ja päätin tuoda toisenkin hyllykön kasvihuoneeseen. Ylimmät laatikot sai vielä vedettyä hieman auki niin, että ne eivät varjosti pahasti alempana olevia kasveja.

 

kasvihuoneen lämmitys

Neljän päivän jälkeen sähköä oli kulunut 25 kwh.

 

KUINKA PALJON SÄHKÖÄ KASVIHUONEEN LÄMMITTÄMISESSÄ KULUU?

Nyt olen lämmittänyt pikkuhuonetta tasan viikon verran. Ensimmäisinä päivinä sähköä kului todella maltillisesti. Ilmat olivat suhteellisen lämpimiä ja yölläkin lämpöasteita oli ainakin muutamia asteita. Sitten sää muuttui viikonloppuna ja kylmä ilma alkoi vallata alaa. Tuuli viilensi huonetta entisestään ja viime yönä oltiin jo pakkasella. Yhtenä päivänä lähdin töihin ja jätin oven vähän raolleen, sillä näytti siltä, että aurinko alkaa paistaa ja pikkuhuone lämpenee nopeasti tukalan kuumaksi. No, aurinko menikin pilveen päivän aikana ja tuuletus tietenkin jatkui kylmentäen huonetta. Täytyy sanoa, että kaikki peukut automaattisille kattoluukunavaajille, ilman niitä saa olla aikamoinen ennustaja lämpötilojen suhteen!

Viikossa sähköä kului 55 kwh. Olin asettanut alimmaksi lämpötilaksi 13 astetta ja se onkin pysynyt kasvihuoneessa aika hyvin. Kauimmainen nurkka puhaltimesta on hieman kylmempi, sillä termostaatti on melkein keskellä huonetta. Olen ratkaissut asian niin, että puhaltimen lähellä on kylmänarat kasvit ja kauempana paremmin viileä kestävät. Heti piti käydä katsomassa sähkölaskut ja selvisi, että maksamme sähkön myynnistä 4,06snt/kwh ja siirrosta 3,14snt/kwh. Pikainen yhteenlasku kertoo, että kasvihuone on lämmennyt viikon verran neljällä eurolla. Luku on hämmästyttävän pieni! Sehän on pari siemenpussia tai minun tapauksessani karkkihyllyn ohittaminen kerran viikossa. Ja kun ottaa vielä huomioon, että toukokuu on ollut todella viileä, niin kasvihuone lämpenee taatusti jatkossakin toukokuusta lähtien! Taidan nostaa vielä lämpötilaakin, niin tomaatit viihtyvät öisin vieläkin paremmin!

-annika-


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja