{image:text}

Petterin Juliana Oasis – Kasvihuoneen pystytys laattapohjalle

Pihasta löytyi hyvä paikka kasvihuoneelle ja siihen täydellisesti sopiva huone. Tuossa kohtaa nurmikkokaan ei ollut menestynyt, joten nyt sekin tulee samalla hoidettua kuntoon. Vielä kasvihuoneessa kerkeää nauttimaan pitkään syksyn pimenevistä illoista ja onpa ainakin ajoissa valmiina ensi kevättä ajatellen!

Homma aloitettiin perustuksen tekemisellä:

 

kasvihuoneen pohjatyöt

Aloitimme työt kuorimalla nurmikon tulevan laatoituksen alta.

 

kasvihuoneen perustus

Suodatinkangas estää eri maakerroksia sekoittumasta toisiinsa.

 

kasvihuoneen pohja

Suodatinkankaan päälle kantavaksi kerrokseksi tuli sepeli, joka tasattiin kivituhkalla. Koska teräsperustus kiinnitetään suoraan laatoitukseen, on tärkeää, että pohja on suora.

 

kasvihuoneen laattalattia

Juliana Oasiksen ulkomitat ovat 2,96 m x 2,96 m, joten valitsin 30 x 30 cm betonilaatan, joilla saatiin sopivasti 3 x 3 m pohja kasvihuoneen alle.

 

kasvihuone laattapohjalle

Betonilaatat on meille paras vaihtoehto kasvihuoneen perustamiseen, koska kasvatus tulee tapahtumaan erillisissä altaissa tai kasvatussäkeissä ja huonetta haluamme käyttää myös oleskeluun.

 

kasvihuoneen asennus

Betonilaattoihin kiinnitettiin teräsperustus proppaamalla. Teräsperustuksen kiinnityskulmat katkaistiin peltisaksilla oikeaan mittaan, koska niitä ei tässä tapauksessa tarvita ankkurointiin.

 

kasvihuoneen sokkeli

Tähän saakka kaikki on sujunut suunnitelmien mukaan ja perustus on nyt valmis, huomenna työt jatkuu rungon kasaamisella, ainakin osia näyttää olevan paljon.

 

kasvihuoneen pystytys

Teräsperustus saatiin edellisenä päivänä asennettuna ja ensimmäinen sivuseinä on valmis. Oviaukon kohdalla sokkelissa on "sabluuna", joka irrotetaan myöhemmin.

 

kasvihuoneen rakennus

Sivuseinien jälkeen takapäädyn kasaus.

 

juliana oasis asennus

Oviseinä.

 

juliana kasvihuoneen kokoaminen

Seinät liitetään toisiinsa elementteinä sokkelin päällä.

 

kasvihuoneen asennus

Parioven kohdalla sokkeli on katki, helpottaa kulkemista ja sisään pääsee vaikka kottikärryillä.

 

kasvihuoneen rakentaminen

Runko alkaa valmistumaan ja nyt näkee miltä se alkaa näyttämään. Katto-orret, ovet, tuuletusikkunat ja lasit pitäisi vielä asentaa.

 

kasvihuoneen lasien asennus

Päätettiin asentaa lasit ennen ovia. Lasien asennuksessa käytimme huoneen mukana tulevaa Juliana-silikonia.

 

kasvihuoneen lasien kiinnitys

Lasien kiinnitys varmistetaan muovilistoilla, jotka napsautetaan kätevästi paikoilleen. Lasijouset ovat tässä mallissa historiaa!

 

kasvihuoneen turvalasit

Kattolasien jälkeen seinälasit. Kaikki ovat sopineet hyvin paikoilleen ilman sen kummempia säätöjä.

 

kasvihuone pariovilla

Ovet ja tuuletusluukut paikalla, näytti paperilla pahemmalta, mitä oli. Kirkkaiden alumiinimutterien päälle tulee sisäpuolella mustat muovitulpat, pikku juttu, mutta antaa viimeistellyn kuvan.

 

juliana oasis kasvihuone

Pian unelma on valmis ja pääsee kahvittelemaan.

 

kasvihuoneen syöksytorvet

Syöksytorvien kiinnitys.

 

kasvihuoneen kasaus

Räystäällä olevien rännien alumiinikannet ovat saranoituja, joten niiden putsaaminen roskista on jatkossa helppoa. Vakiovarusteena ovessa lukko, joten huone on lukittavissa.

 

parhaat kasvihuoneet

Ilta koitti ja huone on pystyssä.

 

kestävä kasvihuone

Kasvihuone on nyt valmis. Istutuksilla saadaan ympäristöön viimeistelty ulkonäkö.

 

laadukas kasvihuone

Alusta saakka oli selvää, että vanha kulttuurimaisema vaatii näyttävän pavilijonkimaisen kasvihuoneen varsinkin, kun se tuli niin keskeiselle paikalle.Uskon, että onnistuimme!

 

kasvihuoneen tuuletus

Oasiksen kattokuvussa on vakiona tuuletusautomatiikka, joka nostaa sen ylös, kun huoneessa lämpötila nousee riittävästi.

 

kasvihuoneen luukunavaajat

Käsikäyttöiset seinäluukut ovat vakiovaruste, ne voidaan varustaa automatiikalla.

 

kasvihuone pariovella

Oasiksessa on 140 cm leveä käytännöllinen pariovi ilman kynnystä. Molemmat ovet aukeavat halutessa kahdessa osassa, ylä- ja alapuoli erikseen. Oviaukko toimii siten tarvittaessa vaikka kioskin luukkuna.

 

kasvihuone juliana

Kasvihuonekäytössä "paviljonki" jatkaa ensi keväästä alkaen. Projekti kannatti tehdä nyt syksyllä. Keväisin tahtoo olla muutenkin kiirettä, ei sitten ainakaan myöhästytä istutusten kanssa.

 

kasvihuone huvimajana

Juliana Oasis 8,8 m2 kasvihuoneessa on reilusti korkeaa tilaa, joten kahvittelupöytäkin sopii mainiosti yhteen nurkkaukseen.

 

kasvihuone lasilla

Oasis tulee täyttämään meidän puutarhahaaveet vuosiksi eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa...

 

Kasvihuone turvalasilla

Kasvihuone, huvimaja ja paviljonki samassa. Suosittelen!

T: Petteri

 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja