{image:text}

Kasvihuoneen käyttö keväällä

Tämän vuoden kasvihuonekausi alkoi omalta osaltani pääsiäisenä. Sain kasvihuoneen pestyä silloin, enkä malttanut olla viemättä ensimmäisiä taimia sinne saman tien. Seuraavana päivänä vein lisää taimia ja viikon sisällä olin uskaltanut roudata lähes kaikki taimivauvani kasvihuoneeseen. Ja kyllä kannatti! Auringonvalo tekee ihmeitä! Vaikka taimet saisivat hyvin valoa aurinkoisella ikkunalaudalla kasvivalon alla, on valon määrä kasvihuoneessa aivan omaa luokkaansa. Sen huomaa taimista, ne voivat hyvin ja kasvavat tanakoiksi.

 

kasvihuone pääsiäisenä

taimet aikaisin kasvihuoneeseen

kukkien taimet kasvihuoneessa

malabarinpainaatti

Nämä kuvat ovat pääsiäisen aikaan otettuja.

 

Kasvihuoneen lämmitys

Yöt ovat olleet aika viileitä, joten lämmittimelle on ollut tarvetta. Pidän tuosta BioGreenin Palma Digitalista, jossa on erillinen termostaatti. Se on pelittänyt monta vuotta ja minulle helppokäyttöisyys ja luotettavuus ovat ne tärkeimmät kriteerit, jotka tekevät lämmittimestä todellakin hintansa arvoisen. Ison kasvihuoneen lämmittäminen tuntui vähän turhalta, kun taimia kuitenkin oli vain osassa kasvihuonetta (olivat siis vielä purkeissa/kookoskuitukuutioissa), joten hankin kasvihuoneeseen tarkoitettua kuplamuovia, jolla ajattelin rajata osan kasvihuoneesta pois. En aluksi tiennyt, miten kuplamuovi kiinnitetään kasvihuoneeseen, mutta sehän olikin yllättävän helppoa! Kiinnikkeet pyöräytin kasvihuoneen seinäprofiilin uraan, muovin leikkasin saksilla oikean pituiseksi ja sitten vain painoin muovin kiinnikkeeseen mukana tulevalla prikalla. Tadam! Jos olisin tehnyt tämän ilman kuvaamista, aikaa olisi mennyt kokonaisuudessaan ehkä 15 min, jos sitäkään. Rajaamisen jälkeen lämmitettävällä puolella pysyi lämpötila korkeammalla öisin ja lämmityskustannukset puolittuivat. Hyvä systeemi siis!


 

kuplamuovin kiinnike

kuplamuovin kiinnikkeen asennus

kuplamuovin kiinnitys kasvihuoneen runkoon

kasvihuone rajattu kuplamuovilla

kasvihuoneen kuplamuovi


 

Plussaa on, että voi etänä seurata netin kautta kasvihuoneen lämpötilaa. Mies väsäsi mulle tuollaisen lämpötilanseurantahommelin (nyt oli tosi tekninen ja hieno nimi). Tuo on mahtava. Ainut ongelma on, että minun pitäisi keksiä jokin pömpeli johon voin laittaa tuon mittausanturin. Nyt olen siirrellyt sitä paikasta toiseen, eikä se näytä ihan todellista lämpötilaa. Yöllä se on välillä ollut lattianrajassa, jolloin kylmät laatat ja veto on vaikuttanut mittaustulokseen. Päivällä taas aurinko on saattanut paistaa suoraan anturiin. Johonkin se pitäisi saada, jotta se näyttäisi kasvihuoneen ilman todellisen lämpötilan.


 

lämpötilan seuranta kasvihuoneessa

Lämpötilan seuraaminen on mielenkiintoista. Vielä kun saisi keksittyä jonkun paikan anturille, jotta se aina näyttäisi todellisen ilman todellisen lämpötilan. Nyt anturi on joutunut välillä suoraan auringonpaisteeseen ja yöllä se on ollut laattalattian yllä, missä on kasvihuoneen viilein kohta.


 

Lisää tilaa taimille

Tämä 18,8 neliöinen Juliana Gardener kasvihuone on ollut minulla nyt vuoden. Edellinen kasvihuone oli 8,3 neliötä, joten onhan tämä nyt reilusti suurempi. Silti totesin miehelleni alkukeväästä, että nyt loppuu kyllä tila kesken. Mitä jos olisi toinenkin kasvihuone? Tosin sellaiselle ei ole tilaa. Jotain on kuitenkin tehtävissä, sillä viime kesänä kasvihuoneessa oli pöytä tuoleineen keskellä huonetta. Se saa nyt väistyä, ja tilalle tulee neljä perunalaatikkoa kasvatussäkkeineen, eli tilaa tulee silloin ”ylimääräiselle” kahdelletoista taimelle, mikä on ihan hyvä määrä. Täytyy myös miettiä, josko matalampien taimien (kuten esim. munakoison ja chilien) ylle saisi keksittyä jonkun taimilaarin. Tekisi mieli kyllä testata, miten kasvihuoneen seinäprofiiliin kiinnitettävä pöytä pärjäisi tässä. Sen voisi täyttää mullalla ja siihen voisi istuttaa vaikka salaatteja, yrttejä ja miksei jotain matalaa tomaattia, vaikkapa 'Micro Tom' minitomaattia, joka kasvaa 20-40 cm korkeaksi. Katsotaan, tuleeko pöytä testiin jossain vaiheessa.


 

kasvihuoneen sisustus

Tässä viime vuoden näkymä.
 

kasvusäkit kasvihuoneessa

Nyt pöydän tilalle tulee lisää kasvusäkkejä, jolloin saan 12 tainta lisää kasvihuoneeseen.
 


Tässä toukokuun alussahan tulikin oikein kunnolla lunta ja pakkasta, jopa kahteen otteeseen. Se oli vähän odottamaton käänne keväälle, mutta minua se ei haitannut. Tiesin, että taimet olisivat turvassa kasvihuoneessa. Tämä on ensimmäinen kevät, kun olen saanut taimet aikaisin kasvihuoneeseen, ja ero taimien kasvussa aiempiin vuosiin verrattuna on huomattava. Ensi keväänä ehdottomasti sama homma uusiksi siis!


 

chilit ja tomaatit kasvusäkissä

'Biquinho' chilit ja 'Indigo Rose' kirsikkatomaatit.

kukkien taimet ja malabarinpinaatti

paprikat ja karviaiskoisot

Osa taimista on vielä istuttamatta altaisiin kasvihuoneessa ja osa taimista odottaa ulos lavatarhaan pääsyä. Sisältäkin löytyy vielä taimia – kurkkuja en uskalla vielä kasvihuoneeseen viedä, ne mahtuvat vielä hyvin kasvamaan ikkunan edessä.

somerset seedless viiniköynnös

'Somerset Seedless' viiniköynnös on täynnä pikkuruisia tertunalkuja.

ophelia munakoiso kasvihuoneessa

Munakoiso 'Ophelia' F1 kukkii kivasti.


 

Sääennusteissa ei näy enää pakkasöitä, joten olen alkanut istuttaa taimia lopullisille paikoilleen kasvihuoneeseen. Ai että, tämä on ihan parasta hommaa ja aivan mielettömän mahtava harrastus!

- Linda


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja