{image:text}

Bataatin kasvatus kasvihuoneessa

Yhtenä iltana töiden jälkeen riemastuin, sillä bataatti oli aivan selvästi alkanut kasvaa. ”Aivan selvästi” tarkoittaa pienen pientä verson alkua, jonka erottaa juuri ja juuri paljaalla silmällä. Tai itse asiassa alkuja on kaksi. Laitoin bataattia kasvamaan ensimmäisen kerran jo viime vuonna ja alkukasvatus onnistuikin. Mutta sitten kävi niin, että minulla ei ollutkaan bataatille paikkaa kasvimaalla. Niinpä jätin sen vain kasvamaan pieneen kukkaruukkuun ja sain nauttia bataatin kauniista kukista. Syksyllä tyhjensin kukkapurkin ja yllätyksekseni löysin sieltä pienen bataatin alun ja toisesta purkista lisää. Jos ne olisivat saaneet kunnon kasvuolosuhteet, olisi niistä voinut kasvaa ihan syötävänkin kokoisia bataatteja.

 

bataattia kasvihuoneeseen

Bataatin violetti kukka.

 

bataatti

Viime vuoden sato kukkaruukusta. Mitä olisikaan voinut tulla, jos bataatilla olisi ollut tilaa kasvaa!

 

BATAATIN KASVATTAMINEN

Bataatti kasvaa bataatista, samoin kuin peruna. Jos siis haluaa kasvattaa bataattia, kannattaa suunnata kauppaan vihannesosastolle. Bataatit saatetaan käsitellä itämisenestoaineella, joten kannattaa hakea bataatti luomuosastolta tai vaihtoehtoisesti sen peseminen parantaa mahdollisuuksia saada bataatti itämään. Sopivaa kasvatettavaa valitessa kannattaa etsiä mahdollisimman elävän näköinen yksilö. Minulla kävi vihanneshyllyllä tuuri, sillä jo ensimmäisestä bataatista löysin silmiä siristäen jotain, mitä kuvittelin verson aluksi. Bataatin verso on violetti, joten jos mitään violettia näkyy, niin se on hyvä merkki.

 

kasvihuone bataatti

Siinä se on! Pikkuinen alku kolmen viikon kasvatuksen jälkeen.

 

Bataatin voi laittaa kasvamaan kahdella tavalla. Viime vuonna halkaisin bataatin ja laitoin sen vesilasiin niin, että halkaistu pinta oli vedessä ja bataatin kuoripuoli sen yläpuolella. Jos bataatti muodostaa vain juuret, siinä on sen verran paljon itämisenestoainetta, että se ei kasvata versoja. Tänä vuonna laitoin bataatin lappeelleen multaan. Suurin osa bataatista jätetään näkyville.

 

bataattia kasvihuoneeseen

Bataatti makoilee omalla multapedillään.

 

bataatin kasvatus ruukussa

Viime vuonna kasvatin bataatin ruukussa pelkässä vedessä. Bataatti pysyi hammastikkujen avulla ruukun laidoilla.

 

ALKU KESTÄÄ…

Bataatin versominen saattaa kestää pitkään, joten sen kanssa pitää olla vain kärsivällinen. Nyt meni noin kolme viikkoa ja vihdoin kaksi ensimmäistä versoa näkyvät, ainakin suurennuslasilla! Versot kasvavat lopulta pitkiksi nauhoiksi, jotka lopulta leikataan poikki niin, että jokaiseen pätkään jää muutamia lehtiä. Versot juurrutetaan vesilasissa ja laitetaan kukin kasvamaan omaan purkkiinsa, joka sitten istutetaan lopulliseen kasvupaikkaansa.

 

bataattia ruukussa

Viime vuoden bataatin verso oli upean näköinen. Bataatin voikin kasvattaa myös näyttäväksi köynnöskasviksi ja pitää sisällä kaunistamassa ikkunalautaa.

 

bataatin versot

Bataatin versot kasvavat vauhdikkaasti alkuun päästyään. Ne leikataan sopiviksi pätkiksi ja juurrutetaan vedessä ja siirretään omiin ruukkuihin. Näistä versoista kasvaa sitten uudet bataatit!

 

BATAATTI PITÄÄ LÄMMÖSTÄ

Bataatille Suomen kesä saattaa olla liian viileä. Mutta olen jo keksinyt bataatille hyvän ja lämpimän kasvupaikan. Laitan sen kasvamaan isoon styroksiseen ruukkuun, jonka sijoitan kevään ja alkukesän ajaksi kasvihuoneeseen. Uskon, että alkukasvatus kasvihuoneessa tuo sille tarpeeksi lämpöä. Ja muutenkin kasvihuone on alkukaudesta vielä vähän tyhjillään, joten bataatti mahtuu vielä hienosti mukaan. Mielenkiintoista nähdä ehtisikö tänä vuonna saada omaa bataattisatoa!

Annika


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja