{image:text}

Aamiainen kasvihuoneessa

Kaikista kuumimmat aamut alkavat olla ohi, joten aamiainen kasvihuoneessa on houkutellut jo jonkin aikaa. Sopivan hidas ja rauhallinen hetki siihen tarjoutui viime viikonloppuna, kun sain sisareni yllätyskylään! Jaakko oli reissussa ja näkisin hänet puolen päivän aikoihin kaupungilla. Vaikka nukuimme pitkään, jäi silti reilusti aikaa pieneen luksusaamupalaan!

 

 

Marjoja ja pähköinöitä aamiaiseksi

Viime vuonna istutetut vadelmat ovat tuoneet jo monta iloista herkutteluhetkeä. Rakastan tuoreita marjoja!

 

Aamupala kasattiin lähes täysin oman pihan tuotoksista. Se täytyy kuitenkin myötää, että pähkinöitä ei pihalla valitettavasti kasva, vaikka sitäkin on yritetty! Ostin nimittäin viime kesänä saksanpähkinäpuun, joka näytti keväällä heräävän eloon pakkasen jäljiltä. Sitten pienet lehden silmut yhtäkkiä kovettuivat ja puun alku kuivui elottomaksi. Syylliseksi selvisi muurahaiset, jotka olivat rakentaneet ihan kunnon pesän puun juurakkoon. Sain kuitenkin rohkaistusta naapurista, kun selvisi, että siellä kasvaa ihan oikea hasselpähkinäpensas! Se sattuukin olemaan yksi lempipähkinöistäni. Nam!! Nyt pitää vain löytää taimi jostain…

 

KURKKUSATOA SMOOTHIESSA

Vaikka minulla kasvaa vain muutama kurkku, tulee satoa sen verran, että kurkkua saa välillä kuluttaa ihan tosissaan. Kurkku voi olla smoothiessa aika tujun makuinen, mutta kun sekaan surauttaa banaanin, omenaa ja erityisesti minttua, taittuu sen maku mukavan pehmeäksi.

 

Kurkku smoothie

Kippis ja niin hyvää on, että toisessa kädessä piti olla jotain napsittavaa samaan aikaan!

 

Smoothie kurkusta

Ajattelin, että smoothie kaunistuu mintun varresta. Hmmm… No, kaneli ainakin sopi makuun kuin nakutettu ja mintusta sai puraistua lisää makeutta!

 

Aamiainen kasvihuoneessa

 

HERKKUHERNEET JA KOKEMUKSET TOMATILLOSTA

Tänä vuonna valitsin kasvatettavaksi kahtakin uutta sokerihernettä. Niistä Bamby kasvattaa ihanan leveän ja rapean kuoren. Se menee aivan ehdottomasti viljelyyn myös ensi vuonna! Bamby maistuu herkulliselta myös wokissa.

Tomatilloa kasvatin tänä vuonna myös ensimmäistä kertaa, mutta hedelmän maku ei oikein säväyttänyt. Myöskään Jaakko ei ollut siihen kovin ihastunut ja kuvaili sitä sanoilla: ”Mielenkiintoinen, vähän niin kuin joku hienostunut design-maku. Mutta en kyllä tiedä minkä kanssa sitä voisi syödä…” Ja kun tomatillo ei saanut aamiaisellakaan ihastusta osakseen, totesin että tämä saa lähteä. Lisäksi tomatillossani on ollut hieman vihannespunkkia, joten tein tiukan päätöksen. Molemmat tomatillot lähtivät ulos kasvihuoneesta. Yleensä hempeilen kasvien kanssa, mutta tällä kertaa pysyin tiukkana ja leikkasin kasvit pois kasvupaikaltaan heti aamupalan jälkeen.

 

Bamby herneenpalkoja

Herkullinen Bamby! Herneen palko on parhaimmillaan pari senttiä leveä. Tämän vuoden sato jäi pieneksi, sillä peurat kävivät kertaalleen popsimassa herneet suihinsa.

 

Tomatillo kasvihuoneessa

Tomatilloa kuorimassa.

 

Kukkia kasvihuoneessa

Ruiskaunokit, kurpitsankukka ja jokin tuntematon kaunotar pääsivät pikkukimppuun pöydälle.

 

Aika pienellä muutoksella voi aloittaa päivän eri tavalla. Ehkä liian usein tulee lähdettyä heti aamulla tukka putkella suorittamaan, oli se sitten töitä tai vaikka viikonlopun pihahommia. Pitkä aamupala ja kiireetön jutustelu tuntui tosi hyvältä. Tämä pitäisi tehdä joskus arkenakin. Ei ehkä ihan puolentoista tunnin pituisena, mutta jos vaikka sen tavallisen aamupalan söisi kasvihuoneella rauhassa aamuaurinkoa ihaillen. Täytyypä testata miten päivä lähtisi siitä käyntiin!

 

-annika-


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja