Blumat kastelujärjestelmä kasvihuoneessa

Erilaiset kasteluapuvälineet ovat pelastaneet monet taimet ja monen hermoja ja aikaa. Kuka hoitaa kastelun jos ollaan mökillä tai reissussa? Tai jos työpäivän aikana huomaat että lämpömittarin lukemat ovat huolestuttavan korkeat, ja ajatus karkaa jatkuvasti kasvihuoneessa läkähtyviin taimiisi. Kerkesitkö kastelemaan niitä ennen töihin menoa? Niinpä.

 

 

Näin kävi kurkuntaimille, kun ei oltu vielä asennettu kastelujärjestelmää. Lehdet kuivuivat ja varisivat pois. Onneksi taimet elpyivät kun saivat taisaisesti vettä, ja nyt tuottavat jo hyvin kurkkuja.

 

On olemassa erilaisia automaattikastelujärjestelmiä. Useimmat liitetään vesihanaan ja ne tiputtavat vettä tasaiseen tahtiin. Mutta eri kasvit ja olosuhteet vaativat eri määrän vettä. Kasvihuoneessakin saattaa olla monta eri kasvualustaa, joidenkin kasvien juuret leviävät suht pinnassa, toiset menevät syvälle maahan ja hakevat sieltä tarvitsemansa veden. Esimerkiksi kurkku tarvitsee juuri oikean määrän vettä tuottaakseen hyvän sadon. Kurkut koostuvat suureksi osaksi vedestä, joten voit kuvitella mitä tapahtuu, jos vettä ei ole tarpeeksi. Kurkku myös mätänee herkästi, joten liikaakaan vettä ei saa antaa. Kylmä vesi taas pysäyttää kasvun, joten suoraan vesijohdosta tuleva vesi on usein liian kylmää kasteluvedeksi.

 

Blumat automaattikastelujärjestelmä toimii vähän toisella tavalla. Blumat ei vaadi sähköä eikä vesihanaa, vaan toimii myös täysin ilman painevettä (tosin painevesiliitännän saa myös hankittua, jos semmoisen haluaa). Keraamiset anturit reagoivat maan kosteuteen, johon taas vaikuttaa auringonvalo, ilman lämpötila ja kosteus, sekä kasvien kasvu. Käytännössä prosessi toimii niin, että kuiva maa yrittää imeä itseensä vettä mistä ikinä sitä irtoaa, vähän samalla tavalla kuin talouspaperi imee itseensä vettä. Keraaminen anturi on kostea (täytetty vedellä), jolloin maan imu vetää kastelusensorin sisällä olevaa kalvoa ja puristinta alaspäin ja vesi pääsee tippumaan letkua pitkin maahan. Tämä vaatii paineen, joka saadaan aikaan joko kohotetulla vesisäiliöllä, tai paineveden (vesihana) avulla. Blumat säästää vettä, sillä kun maaperän kosteus on oikea, maan imu lakkaa, puristin painaa kasteluletkun takaisin kiinni ja näin ollen kastelu pysähtyy. Itse ei siis tarvitse tehdä mitään muuta kuin pitää huoli siitä, että säiliössä on vettä.

Jos vesisäiliö pidetään kasvihuoneessa, niin veden lämpötila on paras mahdollinen taimia ajatellen. Itselläni on kasvihuoneessa vesitynnyri säiliönä, ja kun aurinko lämmittää veden päivällä, vesi luovuttaa varautunutta lämpöä kasvihuoneeseen yöllä. Suuresta vesisäiliöstä on siis muutakin hyötyä.

 

 Anturissa on säätöruuvi, josta säädetään kuinka tiheästi vesi tippuu letkun läpi. Alussa oikean kasteluveden määrän saavuttaminen vaatii hieman säätöä, mutta aika nopeasti sen huomaa mikä on sopiva tiheys. Kuumina päivinä ruuvia voi hieman avata, jolloin vettä tulee enemmän.

 

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

 

Ennen Blumatin hankintaa on hyvä miettiä kuinka monta tippusuutinta tarvitsee. Valikoimasta löytyy muutamia valmiita paketteja, ja lisäksi erilaisia lisäosia jolla saa laajennettua kastelujärjestelmää omien tarpeiden mukaan. Esimerkiksi 5-8 neliön kasvihuoneeseen voi riittää pakkaus, jossa on 12 anturia.

Kastelusarja Blumat (12 kpl kasteluanturia) sisältää seuraavat osat:

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

Tässä esimerkki 8,3 m² kasvihuoneeseen suunnitellusta ja toteutetusta Blumat kastelujärjestelmästä:

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

 

Osa kastelujärjestelmästä on toteutettu jo aikaisemmin kesällä, ja nyt olisi uusien istutusten myötä aika ottaa loputkin paketin mukana tulleet anturit käyttöön. Anturit asennetaan korkeaan päätypenkkiin sekä oikealla puolella olevaan penkkiin.



Päätypenkki on aika tilava (viiniköynnöksen talvehtimisen vuoksi), ja vaati useamman anturin kuin pienemmät penkit.

 

Tähän penkkiin tulee myös anturit. Tällä hetkellä kastelua tarvitsee ainoastaan tomaatintaimi sekä basilikat, mutta samalla asennetaan valmiiksi myös tyhjään kohtaan anturit, jotka sitten vaan suljetaan kääntämällä säätöruuvi kiinni. Kun salaatit on istutettu paikalleen, säätöruuvit avataan.

 

Säiliöliitin asennetaan niin, että vesisäiliön alaosaan porataan 12 mm:n reikä. Liitin ruuvataan auki ja työnnetään reiän läpi niin, että tiivisteprikka jää säiliön sisäpuolelle. Ruuvaa liitin paikalleen ja kiristä tiiviksi. Säiliön tulee olla korkeammalla kuin kasvualustan. Jos letkun pituus on 5 m, niin säiliön pitäisi olla 50 cm kasvulaustaa korkeammalla. Jos letku on 10 m pitkä, säiliön pitäisi olla 1 m korkeammalla. Säiliön tulee olla sisältä puhdas, jotta roskat eivät tuki kastelujärjestelmää.

 

Tässä tapauksessa säiliöliitin oli jo paikallaan, ja se oli haaroitettu T-liittimellä. Toinen puoli ei ole ollut käytössä, joten siihen on tilapäisesti laitettu sulkuventtiili.

 

Maa kastellaan perusteellisesti ennen anturien asentamista.

 

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

Vihreä korkki ruuvataan auki.

 

Keraaminen anturi täytetään vedellä.

 

automaattikastelu

Korkki suljetaan huolellisesti. Anturin tulee olla ilmatiivis.

 

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

Tämän jälkeen anturoita liotetaan vedessä ainakin tunnin.

 

Anturit mallataan paikoilleen. Tässä on otettava muutama asia huomioon: keraaminen anturi asetetaan lähelle juuria, ja sen on oltava tiiviisti maassa, niin että maa koskee siihen. Anturit asennetaan 20-25 cm välein (pitempitikin välimatka voi toimia). Katso, ettei suutin tiputa vettä suoraan kasvin tyveen. Esim. kurkuntaimet kärsivät siitä.

 

Leikkaa kasteluletkusta sopivan pituisia paloja.

 

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu

Kytke anturien T-kappaleet kasteluletkuun. Liitoksen kuuluu olla tiivis ja tiukka, mutta jos tuntuu että letku on vaikea saada paikalleen, voi letkun päätä pitää hetken kuumassa vedessä. Varmista tällöin että liitos on tiivis kun letku on jäähtynyt.

 

automaattikastelu

Järjestelmän päähän, eli viimeiseen anturiin kiinnitetään L-päätyliitin.

 

Joskus kun anturaa on säilytetty niin, että säätöruuvi on painanut tippuletkua, letku voi painua kasaan eikä siitä tällöin tule vettä ollenkaan. Vedä letkua vähän ulos ja paina sormilla painunut kohta pois.

 

Blumat kastelujärjestelmä, kasvihuoneen kastelu, taimien kastelu, tippukastelu, automaattikastelu

Säädä lopuksi veden tulo oikein. Avaa säätöruuvi vastapäivään, kunnes vesi tippuu tippuletkusta (letkun etäisyys Blumatista on noin 8 cm). Sulje säätöruuvi kääntämällä hitaasti myötäpäivään kunnes vain yksi tippa on näkyvillä letkun päässä. Tämän jälkeen käännä säätöruuvia kaksi asteikon väliä myötäpäivään. Blumatin ei kuulu tiputtaa vettä kun maa on kostea.

 

Entä jos..

  • keraaminen anturi tyhjenee? Se voi johtua siitä että anturiin on päässyt ilmaa, lieriö ei ole kunnolla kiinni, tippuletku on tukossa, anturi ei ole kunnolla kosketuksessa maahan tai veden tulo on estynyt jostain syystä. Täytä anturi uudestaan vedellä ja ruuvaa tiukasti kiinni.
  • Blumat ei lopeta kastelua? Tällöin kalvo ei ole riittävän tiukka (esim. kylmän yön jälkeen), ja ongelma korjaantuu kun säätöruuvia suljetaan 1/2 säätövälillä.


Talveksi antureista kaadetaan vesi pois ja niitä säilytetään jäätymättömässä paikassa.

 

Järjestelmä on siis helppo astentaa ja käyttää, ja se helpottaa kasvihuoneviljelijän elämää huomattavasti. Se mukautuu eri tarpeisiin, ja sitä voidaan käyttää myös ruukuissa.

Toivottavasti tämä auttoi hahmottamaan, miten Blumat kastelujärjestelmä toimii ja miten se asennetaan kasvihuoneeseen.

 

- Linda / Kivikangas Oy


 


kasvihuoneblogit


Lue lisää aiheesta


Pomintoja