Koko vuosi pilkillä

Ari Manninen, Ristiina

Kun eläkepäivät alkoivat viime vuosikymmenellä häämöttää, kuvittelin itseni soutamassa lohta Tenolla tai nautiskelemassa perhokalastuksen hienouksilla pohjolan parhailla taimenvirroilla. Nyt huomaan kuitenkin viihtyväni parhaiten tutuilla kotivesillä onkimisen ja pilkkimisen parissa. Ne ovat harrastuksia, joiden pariin voin livahtaa koska tahansa ilman sen suurempia valmisteluja.

Onkiminen ja pilkkiminen eivät syyttä ole suosituimpia kalastusmuotojamme. Aloituskynnys on matala, mutta taitojaan voi kehittää koko elämän ajan. Perusvälineet saa pikkurahalla, mutta arsenaalia voi lisätä lähes loputtomasti. Liikkua voi kuntonsa ja tahtonsa mukaan: laiskotella laiturilla tai tarpoa upottavassa sohjossa vastarannalle. Saaliiksi voi kelpuuttaa kotirannan pikkusintit tai jahdata vesistön kookkaimpia vonkaleita. Mahdollisuudet ovat rajattomat.


 

plikintä, pilkkitarvikkeet, ahventa pilkillä

Kun jäät alkavat haurastua keväällä, puhutaan yleisesti, että pilkkikelit ovat pian ohi. Mutta eihän se niin ole, pilkillä voi käydä kaikkina vuodenaikoina.

 

Jäisillä lakeuksilla

Vesien jäätyminen tasoittaa pelin kalastuksen harrastajille monessakin mielessä. Alusta on yhtä vaakasuorassa niin Pohjanmaan lakeuksilla kuin tunturijärvilläkin ja järven eväkkäät ovat kaikille yhtä paksun kannen alla. Veneettömän kalamiehen ei tarvitse jäädä rannalle ruikuttamaan. Ja lupa-asioissakin olemme samalla viivalla, sillä pilkkiminen ja onkiminen ovat ilmaisia yleiskalastusoikeuksia kaikkialla muualla paitsi lohikalapitoisissa virtavesissä ja muissa erityiskohteissa.
Kun ajokortti kasvatti 60-luvun lopulla nuoren miehen kalastusreviirin äkkiä monikymmenkertaiseksi, halusin löytää ja valloittaa kaiken. Pilkillä käytiin lähes aina naapurimaakunnassa, tai ainakin naapuripitäjässä, vaikka hyviä kalavesiä olisi ollut lähempänäkin. Sama polte kuumotti monen muunkin rintaa. Kun ajelimme aamupimeällä Pieksämäeltä kohti Suonenjoen pohjoispuolella olevia kalavesiä, ajelivat Suonenjoen miehet meitä vastaan matkallaan Pieksänjärven apajille!

Vuosien mittaan aloin uskoa, että minusta ei tule taitavaa pilkkijää. Appiukkoni Heikki nöyryytti minut poikkeuksetta, vaikka hän kalasti lähes aina yhdellä ja samalla pystypilkillä. Kun ostin itselleni samanlaisen pilkin ja yritin jäljitellä Heikin käsialaa, en silti saanut yhtä komeita saaliita, varsinkaan hänen vieressään pilkkiessäni.

Pilkkiminen on taitolaji, minkä osoittaa sekin, että pilkkikilpailujen palkinnot tahtovat vuodesta toiseen mennä melko pienelle piirille. Arpajaisia muistuttavissa ”suurin kala voittaa” -kisoissa voi pärjätä tuurillakin.
 Pilkkiminen on kuitenkin paljon muutakin kuin kilpailua tai suurten saaliiden tavoittelua. Meille se on ennen kaikkea terveellistä liikuntaa raittiissa ilmassa ja luonnon tarkkailua. Iän karttuessa myös lepotauot ja eväiden napostelu on tullut aina vain tärkeämmäksi osaksi onnistunutta pilkkireissua. Vakituisten kalapaikkojemme määrä on supistunut kouralliseen lyhyen ajomatkan päässä olevia vesiä. Vaikka tunnemme tuttujen järvien pohjanmuodot kuin oman pihamme, riittää kalakantojen ja luonnon tilan muutosten seuraamisessa jatkuvasti ihmettelemistä.

Miksi vielä edellisenä talvena kelpo ahvenia antanut ottipaikka onkin tänä vuonna lähes kalaton? Kalastettiinko isomukset pois, onko veden laatu heikentynyt esimerkiksi rehevöitymisen vuoksi, vaikuttivatko syksyn tuulet asiaan? Miksi tänä vuonna ei nappaa matalissa järvissä, mutta syvien vesien ahvenet ovat selvästi aktiivisempia?

Koska tutunkin kalaveden olosuhteet vaihtuvat lähes vuosittain, kannattaa parhaita pilkkipaikkoja  hakea liikkumalla laajalla alueella ja kairailemalla paljon reikiä. Vaikka houkutus on melkoinen, olen pitäytynyt toistaiseksi päätöksessäni edetä jäällä vain lihasvoimin niin kauan kuin töppönen toisen eteen liikahtaa. Reppujakkara, kaira, pilkkivavat, varavaatteet, kuvauskalusto ja kaikki muut tykötarpeet kulkevat vaivattomasti mukana kevyessä pilkkipulkassa.

Periaatteestani pärjätä jäällä pelkin lihasvoimin olen tinkinyt sen verran, että otin viime talvena käyttöön akkuporakoneeseen liitettävän viisituumaisen Veto-kairan Kivikankaalta.  Hankinta osoittautui kerrassaan mainioksi, sillä yhdellä kolmen ampeeritunnin akulla voi kairata koko pilkkireissun avannot kahdelle hengelle. Vara-akkuun en joutunut viime talven melko ohuilla jäillä turvautumaan kertaakaan.

 

kaira, akkukonekaira

 

Veto  akkuporakairan tärkeä yksityiskohta on sen yläpäähän hitsattu vanne, joka estää vahingossa irtoavan terän putoamisen juuri kairattuun reikään. Lisäksi vanteesta on todella kätevä kiskaista pora pois avannosta. Porakoneeksi kannattaa hankkia riittävän voimakkaasti vääntävä, mielellään lisäkahvalla varustettu malli.

Avannon tehtyäni kokeilen yleensä ensin tasurilla, ja jos siihen ei nappaa, vaihdan värikoukkuun, ketjupilkkiin, tapsipilkkiin tai lopulta mormuskaan. Jos avanto antaa tasapainopilkillä, tiedän ahvenen olevan hyvällä syönnillä ja voin odottaa tavanomaista parempaa saalista. Tasurilla tai värikoukulla onkiessani säästyn myös ”turhalta” syöttitoukkien käytöltä.

 

pystypilkki
pilkintä, tasapainopilkki, hauen kalastus

Nuorempana en olisi millään uskonut, että lakkaisin joskus tavoittelemasta ensisijaisesti vain mahdollisimman suuria kaloja. Nyt voin olla jopa hyvilläni, että en saa pilkkireissulla liian suuria haukia, jotka joutuisin päästämään takaisin. Kaksihenkiselle ruokakunnalle paras hauki on enintään parikiloinen. Sopivan pieni saalis on siitäkin hyvä, että välipäiviä ennen seuraavaa kalareissua on vähemmän.

 

Ylivoimaisesti eniten käyttämäni syötti on tavanomainen punaiseksi värjätty kärpäsentoukka. Vaihtoehtona ovat syksyllä puutarhasta kaivetut madot, joita säilytän kellarin lattialla pienessä saavissa. Syöteistä parhaat, surviaissääsken toukat, tahtovat liiskautua pilalle niitä vapisevin sormin koukkuun pujottaessani.

Ilot ja murheet kanssani jakava vaimoni on perinyt kai isältään tavan käyttää vain yhtä pilkkiä ja kalastustapaa. Kun ensimmäinen pieni ahven on saatu, hän taittaa siltä niskan ja kaivaa kalalta silmän ketjupilkkinsä koukkuun. Silmän viereen hän pujottaa vielä punaisen kärpästoukan tai pari ja aloittaa varsinaisen onkimisensa. Tulokset puhuvat puolestaan: hänen saamansa ahvenet ovat keskimäärin suurempia kuin omani ja haukiakin hän nostelee avannosta kaksin verroin sen minkä minä. Toki minäkin käytän joskus silmää syöttinä, mutta en jostain syystä pääse yhtä hyviin tuloksiin.

 

pilkintä

 

Joskus hiljaisina päivinä ”syyllistyn” myös hauen ootto-ongintaan. Kiinnitän pilkkisiimaan notkean perukkeen, jossa on 10 g paino ja kolmihaarakoukku. Pujotan yhden koukunhaaran täpärästi ahventirrin selkäevän alta ja lasken pyydyksen lähelle pohjaa. Jos en ole lunastanut alueelle koukkukalastuslupaa, käytän vain yhtä pyydystä ja pidän sen käteni ulottuvilla etten tule rikkoneeksi kalastuslakia.

 

ootto-onki, pilkkitarvikkeet

 

VINKKI TALVIPILKINTÄÄN!

Viime talvena kokeilin myös Kivikankaan ootto-onkea ja totesin sen oikein käteväksi ja toimivaksi peliksi. Sen oranssinen pieni lippu ponnahtikin talven mittaan monta kertaa ylös merkiksi kalan käymisestä syöttiin. Siitä alkoi jännittävä arvailu, että jokohan koukku on kalan kidassa, ja onnistuneen vastaiskun jälkeen seurasi arvailu kalan koosta ja sen taiteilu jään päälle.

 

pilkintä, ahkio, kaira

pilkintä

 

Ikä ei kerry yksin. Vuodet tuovat tullessaan näkökyvyn heikkenemistä sekä kylmänarkoja sormia ja varpaita,  varsinaisista sairauksista puhumattakaan. Kun pilkin vaihtaminen siimaan alkoi tuntua tuskastuttavalta, etenkin viimassa ja pakkasessa, aloin pitää mukanani useita erilaisilla vieheillä valmiiksi varustettuja pilkkivapoja. Niiden kuljettamisen ja nopean vaihtamisen ongelman ratkaisin kiinnittämällä pilkkipulkan laitaan rivin muovisia vapaputkia.

 

 

KESÄISILLÄ KARIKOILLA

kesäpilkintä

Kesäpilkkiminen voi olla tekniikkansa puolesta jopa helpompaa kuin talvipilkintä. Sitä todistaa sekin, että saan kesäpilkillä lähes yhtä hyvin saalista kuin kaverit, jotka päihittävät minut jäälakeuksilla taituroitaessa.

 

Pilkkimistä ei kannata rajoittaa vain talveen, sillä kesä tarjoaa siihen monipuolisia lisävivahteita. Itse pilkimme ja ongimme veneestä, mutta veneluiskan vieressä olevalla laiturilla on usein kalastajia, jotka näyttävät saavan mukavasti saalista. Salakat viihtyvät laitureiden tuntumassa ja suuret ahvenet viihtyvät salakkaparvissa. Sinne kun laskee sekaan melkein minkälaisen pilkin tahansa, on tärppi usein tosiasia ennen kuin ehtii asentoa vaihtaa.
Kesäisen järvipilkinnän ylivoimaisesti paras alusta on kuitenkin vene. Ottipaikalla pysymisen varmistaa sopivan kokoinen ankkuri tai riippakivi.
 
Vaikka kalat ovat eri talvina usein eri paikoissa, niin kesällä parhaat ahvenapajat ovat lähes aina samoilla tutuilla selkäkarikoilla. Saaliiden vaihtelut johtuvat olosuhteiden lisäksi luonnollisista kannanvaihteluista. Varsinkin pienten metsäjärvien hallitseva ahvenikäluokka vaikuttaa ratkaisevasti saaliskalojen keskipainoon. Suurten vonkaleiden jälkeen on odotettavissa useiden vuosien ajan pienempiä. Sitä nopeammin, mitä laajemmalle leviää tieto kalapaikan isomuksista, mistä hölösuu kalastaja saa syyttää usein itseään. Entisaikojen kalaukot olivat viisaampia ja pitivät parhaat kalapaikat omana tietonaan.

Pilkimme kesäisin tavallisten pilkkivapojen lisäksi usein myös UL-luokan avokelavavoilla. Viimeksi mainitut ovat omiaan syvältä kalastettaessa, kun kalan voi ottaa ylös kelaamalla. Pilkkisiimankin sotkuton lappaminen onnistuu, kun huolehtii siitä, että veneessä ei ole kohteita joihin siima voisi takertua.
Syvemmältä pilkkiessä on tavallista, että ahvenparvi voi iskeä syöttikalaparveen myös välivedessä. Silloin otti tapahtuu usein jo pilkin tai syötin vajotessa. Oikean syvyyden voi löytää myös kaikuluotaimen avulla. Tällaisessa välivesikalastuksessa on tärkeää, että viehe lasketaan kalan nostamisen jälkeen takaisin samaan syvyyteen. Sen varmistamiseksi siimaa ei kannata ottaa kelalle, vaan lappaa käsin veneen pohjalle, jolloin kalastussyvyys säilyy ulkona olevan siiman mittaisena.

Rajun syönnin sattuessa ahvenparvi nousee usein aivan pinnan tuntumaan ja alkaa haukata vieheisiin heti niiden veteen osuttua. Silloin kannattaa tietysti lyhentää ulkona olevan siiman määrää ja noukkia sopiva määrä saalista vikkelästi veneeseen. Kalojen ”juoksuttaminen” ylös ja alas pilkin perässä on omiaan vain tyrehdyttämään kalojen syöntipuuskaa.

Kun istuin pikkupoikana pitkät päivät ongella isoisäni veljen Herkon kanssa, vannotti hän minua olemaan kolistelematta ja hihkumatta, että kalat eivät säikkyisi. Tuon kolistelun allekirjoitan tänäkin päivänä etenkin matalissa vesissä kalastettaessa, mutta tavallinen rauhallinen tarinointi ei näytä nykyvesillä kaloja karkottavan. Kalat lienevät jo tottuneet jatkuvaan taustameluun, joka etenee vedessä kaikkialle. Kalaa voi saada hyvin matalastakin vedestä aivan veneen vierestä. Usein kalat jopa hakeutuvat veneen alle varjoon ja hyökkäävät sieltä viereen tipahtelevien pilkkien ja syöttien kimppuun.

 

syöttikala

 

Syöttikala kiinnitetään yksihaaraiseen koukkuun selästään siten, että koukun kärki tulee näkyviin kalan pääpuolelta. Jos elävän täyn käyttäminen ei tunnu oikealta, voi syötin tappaa ennen koukkuun kiinnittämistä. Parhaimmillaan kuollut syötti on yhtä tehokas kuin elävä, ja eläväkin syötti kokee muutaman sekunnin kuluttua ”luonnollisen” kuoleman ison ahvenen iskiessä.
Täkyongessa kannattaa käyttää melko kookasta yksihaarakoukkua. Nopean uppoamisen oikeaan syvyyteen varmistaa 30-50 cm koukun yläpuolelle kiinnitetty 10-40 g paino. Syvempään veteen suurempi paino. Painon voi kiinnittää siimaan myös alimmaksi, jolloin koukku sidotaan lyhyeen sivutapsiin. Viritelmää voi halutessaan jalostaa vielä pienellä uppoavalla koholla, joka pitää syötin hieman pohjan yläpuolella vaikka siima olisi löysälläkin.
Onginta ja pilkintä ovat kesän ja talven riemuja parhaimmillaan!

 

 

pilkintä virvelillä tai ongella


 

VINKKI KESÄPILKINTÄÄN!

Pilkin voi kiinnittää myös virveli- tai onkisiimaan, jolloin voi tavoitella vähän kauempana uivia kaloja. Kiinteää tai liukuvaa kohoa käyttämällä saa touhuun vielä lisää vivahteita. Heittokohon alla killuvaa pilkkiä olen käyttänyt joskus myös Pohjois-Norjan rautuvesillä kohtalaisella menestyksellä, kun jatkuva heittäminen on alkanut maistua puulle.

 

 

- Ari Manninen, Ristiina

Ari Manninen on eläkkeellä oleva opettaja, joka on kirjoittanut 70-luvulta lähtien kalastusaiheisia juttuja alan julkaisuihin. Parhaiten hänet tunnetaan pitkäaikaisena Erä-lehden kalastusavustajana.


 



Lue lisää aiheesta


 

Pilkkitarvikkeet:

  • Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 2/ Finland Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 2/ Finland

    Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 2/ Finland

    4,95 €

  • Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 8 / papukaija Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 8 / papukaija

    Ahti Tasapainopilkki Larsmo, väri 8 / papukaija

    4,95 €