Verkoilla pyydetään kala syötäväksi


Kalaisissa vesissämme piilee suuri uusiutuva luonnonvara. Ellei ole erityisiä vaatimuksia lajien suhteen, esimerkiksi lahnasta ja ahvenesta saa herkullisia aterioita kun ne osaa oikein käsitellä ja valmistaa.

 
Savustus
savustuslaatikko

 

Verkkopyynti on kestävää kalastusta

Ulkomaisista kalastusohjelmista on meillekin rantautunut trendi, jossa kala aina poikkeuksetta vapautetaan väsyttämisen, punnituksen ja kuvauksen jälkeen. Tämä kalastustapa ei ainakaan vähennä ulkomaisen kalan tuontia tänne, joka vain kasvaa vuosi vuodelta.  Keskustelupalstoilla herää joillakin ihme raivo, kun pyydetty iso hauki tai muu petokala päätyy ruuaksi. Toki sen voi vapauttaa, mutta nykyään kaikki ei ymmärrä, että kala voidaan myös syödä!
Kala on luonnonvara ja tuohon ikään mennessä kala on elänyt vapaana hyvän elämän ja se on kerinnyt lisääntyä ja siirtämään geeninsä monet kerrat. Nuoremmat hauet, muut arvokalat ja sorsanpoikaset kiittävät ja saavat nyt vuorostaan mahdollisuuden menestyä.
 
Vaikka harva Suomessa enää kalastaa henkensä pitimiksi, on useimmille suuri nautinto tehdä itse pyydetystä kalasta herkullista ruokaa. Verkoilla kalastaminen perustuu siihen, että kala pyydetään syötäväksi, mikä on myös eettisesti oikein.



Täsmärajoitukset paikallisesti

Vaikka mm. haukea, ahventa ja särkikaloja voi kalastaa kestävästi myös niiden lisääntymisaikoina ja kutupaikkojen tuntumasta, niin sama periaate ei välttämättä sovellu uhanalaisten kalakantojen pyyntiin niissä harvoissa rakentamattomissa joissa, missä ne vielä luontaisesti lisääntyvät. Näillä paikoilla tarvitaan määräaikaisia rajoituksia. Esimerkiksi järvilohta on istutettu moneen muuhunkin vesistöön pelkästään kalastuksen tarpeisiin ja valtaosa napapiirin eteläpuolella olevista taimenista on kuoriutunut jossakin kalanhautomossa ja ”uinut” syönnösalueelleen tankkiauton kyydissä,  joten koko maata koskevat massiiviset kalastusrajoitukset ovat huono ratkaisu luonnonkantojen suojeluun. Suomessa on tuhansia alikalastettuja vesistöjä ja niissä omanlaisensa olosuhteet, jonka takia samat säännöt ja käytännöt eivät sovellu, eivätkä ole tarpeen kuin tietyillä vesialueilla.

 

Aloita mukava harrastus

Hetki ennen pyydyksen kokemista on erikoisen hieno ja mieli on täynnä mukavia arvailuja, mikä saa aikaan kutinaa... tuleeko, mitä ja minkä kokoista? Pyydyskalastaja on kalassa silloinkin kun hän ei ole vesillä. Tunne siitä, että omaan verkkoon tai katiskaan voi koska tahansa uida kala, nostaa kalamiehen kasvoille sisältä päin kumpuavaa hymyä. Kalastaminen tarkoittaa mukavaa ja rentouttavaa ulkoilmaelämää, mutta se voi olla myös perustaito, jolla pärjätään tiukenpinakin aikoina.

- Petteri Kivikangas



siikaa savustimeen
kalakeitto
Kuva: Pro Kala


 


Lue lisää aiheesta