Verkkokalastus - Talvikalastusoppia ammattilaisilta

Ari Manninen, Ristiina

Talviverkkokalastus on monen mielestä jopa helpompaa kuin kesäpyynti. Jään pinta on tasainen kovallakin tuulella, ja oikein pukeutunut kalastaja pärjää kelissä kuin kelissä. Viettäessäni päivän ammattikalastajien seurassa Haukivedellä sain lisäoppia siitä kuinka homman voi hoitaa entistäkin sutjakammin.

 

verkkokalastus, talvikalastus, kalaverkko

Rantasalmelainen Tarmo Tolvanen on harjoittanut monipuolista ympärivuotista ammattikalastusta noin kaksikymmentä vuotta. Yhdessä puolisonsa Tarja Lötjösen kanssa hänellä on talvipyynnissä 200-250 verkkoa, joita koetaan 5-6 päivänä viikossa. Päivässä selataan 50-60 verkkoa, joten samoille pyydyksille palataan noin viiden päivän välein.

 

Tarmo Tolvasen käyttämät Pietarinverkot ovat 60 metriä pitkiä, 5-6 metriä korkeita, solmuväliltään 55-60-millisiä ja lanka 0,17 mm. Tärkein saaliskala on kuha, minkä lisäksi myyntiin menee madetta, haukea ja ahventa. Hauen kysynnän ilahduttavasta kasvusta kielii se, että sitä oli tilattu kalastajalta peräti neljä tonnia.
Tapaan kalastavan pariskunnan aamuvarhaisella Rantasalmen kalasatamassa. Ystävällisten tervehdysten jälkeen alamme varustautua päivän urakkaan. Tarja ja Tarmo ajavat kumpikin oman moottorikelkkansa rekineen ulos lämpimästä varastosta.
Koen melkoisen yllätyksen, kun en pääsekään moottorikelkan kyytiin vaan minut usutetaan vielä kolmannen kelkan sarviin. Kun joudun nolona tunnustamaan, että en ole elämän päivänä itse ohjannut moottorikelkkaa, saan Tarjalta pätevän ja nopean pikakurssin. Minuutin mittaisen koulutuksen tärkein anti on se, että jalkateriä ei saa koskaan jättää reunan ulkopuolelle vaikka kelkka kaatuisikin.
Kohta jo viiletämme viittäkymppiä hämärällä jäälakeudella. Koska jäällä on lunta vain parikymmentä senttiä, on kelkan hallinta yllättävän helppoa, melkein kuin mopolla huristelisi. Ahti-haalari pitää kylmän loitolla ja kypärän visiiri antaa hyvän suojan ajoviimaa vastaan. Hyvä sää talvikalastukseen, pakkasta on kymmenkunta astetta ja tuuli kohtalainen.

 

kalaverkot talvikalastuksessa

 

 

Ammattilaiset avannolla

Ensimmäinen jata on muutaman kilometrin päässä suuren selän laidassa saarten tuntumassa. Katson lumoutuneena ammattilaisten huippuunsa hioutunutta ja tarkoituksenmukaista toimintaa. Kun Tarmo pysäyttää kelkkansa keskiavannon tuntumaan, viilettää Tarja samaan aikaan verkkojatan päätymerkille.
Tarmo lapioi suurella tasateräisellä lumilapiolla avannon kohdalle pari metriä kanttiinsa olevan lumesta puhtaan työtilan. Sitten hän päräyttää käyntiin pitkällä terälaipalla varustetun moottorisahan ja sahaa jäähän reilun kokoisen neliön muotoisen avannon. Jäälautan hän työntää keksillä kauas jään alle ja koukkaa saman tien avannon vierestä verkkonarun jäälle.
Koska Tarja on sillä välin kairannut verkon toisessa päässä olevan merkkikepin viereen avannon sekä koukannut verkkonarun jäälle ja kiinnittänyt siihen pitkän vetonarun, voi Tarmo jo aloittaa verkon nostamisen. Hän työskentelee seisaaltaan ja kiskoo verkon yläpaulaa kasaan avannon reunalle. Tarja kiirehtii nostoavannolle ja alkaa tottuneesti irrotella kaloja verkosta. Käsissään kalastajilla on karheapintaiset ja lämminvuoriset vettä pitävät rukkaset.
Pienemmät kalat Tarja ujuttaa useimmiten verkonsilmän läpi, tarvittaessa betoniraudoittajan surrauskoukulla lankoja nostellen. Pahemmissa sotkuissa hän käyttää joskus harkitusti puukkoa, sillä ammattilaisen aika on kortilla. Yhtä verkkoa kohti ei kulu juuri viittä minuuttia enempää aikaa. Ihailen työparin taitoa ja nopeutta selvitellä saaliskalojen verkkoon tekemät muutamat sotkut. He pitävät sotkeutunutta kohtaa kireällä käsiensä välissä ja hierovat myttyä rukkaskädellä edes takaisin, jolloin imeke avautuu kuin taikaiskusta. Konstista he käyttävät nimitystä ”sutkuttaminen”.


”Anteeksi rouva”, hokee Tarja lähes jokaiselle mädistä turpealle mateelle kalauttaessaan sitä niskaan välittömästi verkosta irrottamisen jälkeen. Yhtä vikkelän verestyksen jälkeen saaliskalat laitetaan vedellä täytettyyn paljuun, josta  ne kipataan jatan kokemisen jälkeen moottorikelkan reessä oleviin isompiin lämpöeristettyihin säiliöihin. Kaloja nousee tasaiseen tahtiin. Suurin osa saaliista on reilun kilon painoista kuhaa, mutta seassa on myös mädistä turpeita mateita, komeita haukia ja mojovan kokoisia ahvenia.
Kun ihmettelen ääneen omilla vesilläni riesaksi asti esiintyvien pikkulahnojen puutetta, myhäilee ammattikalastaja siihen malliin, että ymmärrän kyseen olevan pitkän kokemuksen tuomasta ammattitaidosta laskea pyydykset oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Ammattilainen osaa asiansa ja pystyy kalastamaan verkollakin juuri haluamiaan kaloja. Vaan laitapa siihen äkkinäinen.


Kun verkko on selattu, Tarmo nostaa vielä varmuuden vuoksi sen kokonaan vedestä, sillä aivan alapaulan tuntumassa voi joskus olla kaloja, jotka voisivat muuten jäädä huomaamatta. Sitten hän heittää koko pyydykseen avantoon, josta se kiskotaan vetonarulla takaisin suoraksi jään alle. Kivikankaan korkeat verkot ovat todella helppoja käsitellä. Tarja irrottaa vetonarun ja kiinnittää verkon jälleen päätynaruun sekä varmistaa ”sörkkikepiksi” nimittämällään työkalulla, että naru ei pääse vahingossakaan jäätymään kiinni avantoon. Narujen uppoaminen on varmistettu niihin sidotuilla painoilla.
Jatan toinen pää koetaan samalla tavalla, mutta nyt verkkoa kiskoo Tarja ja on Tarmon vuoro irrotella kaloja. Upea ulkoilma-ammatti, jota voi harjoittaa yhdessä tärkeimmän ihmisen kanssa.


Jatkamme laajaa kierrostamme Haukiveden suurella selällä. Verkkojen oikea kokemisjärjestys ja turvalliset ajourat ovat vuosien mittaan syöpyneet kalastajien päähän, joten karttaan ei vilkaista kertaakaan pitkilläkään siirtymillä. Ylitämme turvallisesti myös syväväylän, jossa on jäissä ajaneen laivan jäljeltä sikin sokin toisiinsa kiinni jäätyneitä jäälohkareita.
Pitkä vetonaru kulkee suorana Tarjan moottorikelkan perässä. Joka ikisessä verkossa on mukavasti kalaa, paljon enemmän kuin yleensä omassa kotitarvekalastajan pyydyksessäni. Kun yhdessä muita syvemmällä, yli 20 metrissä, olleesta verkosta saadaan vain pari kuhaa, sanoo Tarmo, että jos saalis on yhtä heikko seuraavallakin kerralla, jata vaihdetaan uuteen paikkaan. Verkkonarun uittaminen paksunkin jään alle käy sutjakasti kauko-ohjattavalla ”torpedolla”.

 

kalaverkoilla - talvikalastus

Puolilta päivin haukkaamme kenttälounaan keskellä järvenselkää. Kalastajaparilla on isossa ruokatermoksessa maittavaa lämmintä keittoa ja teetä, minulla kylmiä eväsleipiä ja kahvia.


 
Norppa vie osan saaliskaloista

”Ralle pahalainen!”, moittii Tarja leikkisästi, kun näemme pienen tumman reiän lumessa merkkikepin vieressä. Kyseessä on saimaannorpan hengitysavanto. Koko paikka lemuaa norpan jättämää tunnusomaista hajua. Tarmo kertoo norppien käyttävän säännöllisesti verkkoavantoja hengitysavantoinaan ja että melkein jokaisen lähisaaren rannassa on norpan pesä. Jonkinlaista suljetun paikan kammoa potevana ihmettelen norpan taitoa suunnistaa jään alla pitkiä matkoja erehtymättömästi avannolta toiselle.
”Yhtään norppaa ei ole koskaan kuollut verkkoihini”, vastaa Tarmo kysymykseen, jota en ole ehtinyt vielä muotoilla mutta joka varmasti on näkynyt naamastani. ”Vaikka ne syövät jatkuvasti kaloja verkoista ja repivät niihin reikiä.”
Selitys on pyydyksen oikea langanpaksuus: rihma kestää saaliskalan rimpuilut, mutta antaa periksi aikuisen norpan sukeltaessa sen läpi. Keväällä ja alkukesästä, kun pienet kuutit lähtevät kotipesänsä turvasta, verkkokalastusta ei harjoiteta. Katiskoiden ja rantarysien nieluissa käytetään rajoittimia, jotka estävät norppien tunkeutumisen pyydyksiin.  Avoveden aikaan norpat uivat helpon ruuan perässä Tarmon ja Tarjan käyttämiin avorysiin lähes väkisin. Ihmisiin tottuneita saimaannorppia on kova työ hätistellä loitommalle jopa pyydyksiä koettaessa. Mutta toimeen niiden kanssa tullaan, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Tarmo kertoo havainneensa, että alkukesästä rysiin joutuvat taimenistukkaat ovat viime vuosina olleet huolestuttavan  heikkokuntoisia. Valtaosassa taimenista on näkynyt merkkejä vesihomeesta, joka koituu niiden kohtaloksi. Helppoa ei ole kalankasvattajillakaan nykypäivän EU:ssa.


Avorysillä kalastetaan noin kuukauden verran keväällä ja syksyllä. Kesällä vedetään muikkutroolia, mikä lopetetaan siinä vaiheessa kun hotta on sen kokoista, että se alkaa vahingoittua trooliverkon läpi ajautuessaan. ”Kalastajan on pidettävä huoli siitä, että kalakannat säilyvät elinkelpoisina ja vahvoina”, perustelee kalastaja Tolvanen.
Verkkojatojen kokemisen jälkeen, kun saalista kuljettava reki kyntää lumen pintaan selvästi syvempää uraa kuin aamulla, kalastajat kokevat vielä muutaman madekatiskan.
Talvisen päivän jo hämärtyessä palaamme lähtöpaikkaamme, jossa kalastajat nostavat raskaat saalislaatikot reestä satamanosturilla ja kuljettavat kalat sisätiloihin huuhdeltaviksi ja lajiteltaviksi. Sen jälkeen Tarmo kuljettaa ne jatkokäsiteltäväksi Varkauteen, josta terveellinen sisävesien kala jatkaa matkaansa kuluttajien ruokapöytiin. Eräs mukavimmista kalavesillä viettämistäni päivistä on kotimatkaa vaille valmis. Hyvästelen miellyttävän kalastajapariskunnan ja soitan kotiin vaimolle, että huomiseksi on tiedossa tuoretta kalaa mukavan kokoisen tuliaiskuhan muodossa.

 

kalaverkot avantoon

verkkokalastus talvella - norpan hengitysaukko

Norpan hengitysaukko.

 

Mitä harrastuskalastaja voi oppia ammattilaiselta?

  • Verkkoavannolle kannattaa ottaa mukaan kunnon lumilapio tai lumentyönnin. Kun avannon ympäristö puhdistetaan riittävän laajalta alalta lumesta ja irtojäästä, ei tarvitse tuskailla kaikenlaisiin rosoihin takertuvien verkonlankojen takia. Myös moottorisahan käyttämistä avannon tekemiseen kannattaa harkita, jos verkkoja on vähänkin enemmän tai jos kalastaa muutaman kaverin kanssa kimpassa.
  • Romukoppaan joutaa ainakin omalta osaltani perinne käyttää avannon yli asetettua poikkipuuta ja haarukkakeppiä, jonka pitemmän sakaran päässä on verkkonaru. Vain siisti nostoavanto merkkikepin viereen ja verkkonarun koukkaus avannon sivusta.
  • Verkoksi kannattaa valita mieluummin korkea kuin matala. Ei niinkään saaliin maksimoimiseksi vaan siksi, että kalat eivät yleensä pysty kieputtamaan korkean verkon alapaulaa yläpaulan ympärille yhtä helposti kuin matalan verkon tapauksessa.
  • Kahden peräkkäin asetettavan 30-metrisen verkon sijaan kannattaa harkita yhtä 60-metristä. Haukea, kuhaa ja madetta tavoittelevan talvikalastajan verkon solmuväli on vähintään 55 millimetriä.
  • Kalat kannattaa ehdottomasti verestää heti ja kuljettaa jäältä lämpöeristetyssä säiliössä, mikä estää niiden jäätymisen. Harrastuskalastajan kala-astiaksi riittää kookas muovipintainen kylmälaatikko.
  • Avannot on merkittävä riittävän näkyvästi lainmukaisia merkkejä käyttäen. Selkävesillä kaukana ranta-asutuksesta avantojen peitteeksi ei kannata viritellä mitään styrox-levyjä, jotka vain jäätyvät kiinni ja murenevat saasteeksi ympäristöön. Umpeen jäätyneen ja usein eristävän lumen peittämän avannon avaaminen uudelleen ei ole kunnon välineitä käyttäen vaiva eikä mikään.
  • Moni harrastuskalastaja säälii verkkoaan enemmän kuin ammattilainen ja pyrkii irrottamaan kalat mahdollisimman vähin pyydysvaurioin. Kovalla pakkasella tai muuten huonossa kelissä voi olla viisainta nostaa koko verkko saalislaatikkoon ja irrottaa kalat vasta kotosalla. Jään alle vedetään silloin tietysti mukaan varattu vaihtoverkko.

 

 

kuhan kalastus verkoilla

kalaverkoilla kuhaa

 

 

Mukavasti jumpsuttelevia yläpauloja kaikille talvikalastuksen ystäville!

- Ari Manninen, Ristiina

Ari Manninen on eläkkeellä oleva opettaja, joka on kirjoittanut 70-luvulta lähtien kalastusaiheisia juttuja alan julkaisuihin. Parhaiten hänet tunnetaan pitkäaikaisena Erä-lehden kalastusavustajana.