{image:text}

Pauli setä esittäytyy

Hei, Pauli sedän kalaretket -blogi on kivikangas.fi sivustolle tekemäni blogi, jota päivitän aina kalaretkieni yhteydessä, eikä välttämättä pelkän kalastuksen, sekaan voi eksyä jahtijuttuja sekä jokunen kokkaustarina. Ehkäpä puolukan ja sienen poiminnastakin saatan kirjoittaa. Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet on omiani eikä se välttämättä edusta Kivikangas Oy:n linjaa.

Setä on uusi arvonimeni, veljenpoikani nimittäin syntyi 11.9. joten se tuli luontevasti blogin nimeen. En siis (mielestäni) ole mikään vanha setä vaan ikää on ”vasta 29”. Näin ensimmäisessä julkaisussa kerron vähän itsestäni ja harrastuksistani. Teen myyntityötä Kivikankaalla ja pieni varoituksen sanana on paikallaan. Blogissa esiintyy jonkin verran tuotesijoittelua, mutta pyrin siihen, ettei tekstit ole pelkkiä myyntipuheita, lavastettuja mainoskuvia, vaan pyrin aitoihin tilanteisiin ja raportteihin kaikkine onnistumisin ja epäonnistumisin.

 


Asun ja harrastan pääasiallisesti Pietarsaaressa Pohjanmaalla, joka on kotipaikkani. Ajoittaiset retket suuntautuvat Vaasa-Lappajärvi-Norja akselille. Harrastuksista ykkönen on nykyisin kalastus mutta myös metsästys ja kaikki metsän antimien hyödyntäminen raittiista ilmasta lähtien kuuluu lähelle sydäntä.

Kuten totesin, kalastus on se ykkönen. Miten siis kalastan? Kalastan lähes kaikilla mieleen tulevilla välineillä ja kokeilen uusia lajin muotoja mitään väheksymättä. Olen siinä mielessä ehkä hieman ”vanhan koulun” kalastaja, että kalastan hyvin pitkälle herkullinen kala-ateria mielessä, itse kokemusta väheksymättä. Miksi ei, onhan kala herkullista sekä vielä kaiken lisäksi vielä jonkun mukaan terveellistä.

Tuossa aikaisemmassa virkkeessä käytin sanaa väheksyminen, miksi? Tuntuu että tällä sosiaalisen median aikakaudella ilmapiiri ja asenteet kiristyvät niin asiassa kuin asiassa, valitettavasti myös kalastuksessa. Miksi väheksyä toisen harrastusta ja mielipuuhaa? Pyrin yleisestikin asioiden laidan määrittämisessä astumaan toisen saappaisiin ja miettimään että miksi näin. Kalastan verkolla, morrilla, tasurilla, vetouistelen, jigaan, perhostan, jne. lista jatkuu pitkästi.

 

 

Kaikki kalastus on mukavaa ja suosittelen kokeilemaan mahdollisimman montaa eri muotoa, ehkä niistä löytyy uusia puolia ja näkökulmia jotka avartaa näkemystä kalastusmuodon tuomitsemisen sijaan. Kaikkia lajeja pystyy tekemään vastuullisesti kestävät kalakannat tavoitteena. Se ei ole este esimerkiksi verkkokalastukselle. Lisää aiheesta löytyy hyvin kattavasti Risto Jussilan Pyydyskalastus kirjasta. Suosittelen lukemaan!
Esimerkkinä omasta vastuullisuus pyrkimyksestä verkkokalastuksen osalta on siikaverkkojen langan ohennus (0,12 ja 0,14 mm) sekä solmuvälin harvennus. Tällä voi jo ehkäistä sivusaaliina yleisiä alamittaisia meritaimenia, eikä siikasaaliista ole tarvinnut tinkiä. Viime syksynä kalastin n. 2 kk ajan joka viikko siikaa eikä verkoissa ollut kuin yksi taimen joka pääsi jatkamaan matkaansa hyväkuntoisena. Pienillä teoilla ja asennemuutoksilla kalastusmuodossa kuin muodossa saadaan aikaan yhteistä hyvää eli vahvistetaan kalakantoja.


Pyrin jättämään nämä ”mielipidesaarnat” tähän ensimmäiseen ns. introkirjoitukseen ainakin osin ja keskittyä tulevissa kirjoituksissani raportoimaan kalareissuista sekä niiden kulusta. Nyt kaikki ulos luontoon nauttimaan syksystä ja sen antimista.


T. Pauli setä


 



Lue lisää aiheesta