Mäti on arvokas herkku

Kalojen mäti on parhaimmillaan muutamia viikkoja ennen kutuhetkeä. Hedelmöittymisvalmis mäti imee itseensä vettä ja se kannattaakin käyttää heti tuoreeltaan.

 

muikun mäti

 

MUIKKU JA SIIKA

Muikun ja siian mäti otetaan siististi talteen perkauksen yhteydessä ja vispataan kulhossa esimerkiksi haarukalla tai isommat erät sähkövatkaimella kalvojen irrottamiseksi mätimunista. Mäti huuhdotaan useita kertoja kylmällä vedellä. Jos mädin seassa on suomuja, maksapaloja ym. ylimääräistä, tulisi mäti siivilöidä sopivan siivilän lävitse tiheämmälle siivilälle valumaan +0-3 asteeseen useiksi tunneiksi tai vaikkapa yön yli. Valutettuun mätiin lisätään 1,5-3 % merisuolaa, jonka jälkeen se on valmista käytettäväksi tai pakastettavaksi ilmatiiviisti.

 

Mäti, mätiohje, mätitahna, mätimössö, mätivaahto

Siian ja muikunmädin tuoretarjoilussa sipuli- tai ruohosipulisilppu täydentävät tarjoilua. Kaikkien mätien herkullisuutta voi lisätä smetanalla, ranskankermalla tai maustetulla ruoanlaittofraichella.

 

MADE

Mateenmäti on herkullista jo marraskuulta alkaen. Mäti pakastetaan mätipusseissaan vähintään vuorokauden lapamatotartunnan estämiseksi, mutta se säilyy rasioissa pakastettuna useita kuukausiakin. Ennen käyttöä pakastetut mätipussit sulatetaan jääkaapissa ja mäti erotetaan leivinpaperin päällä viiltämällä kalvot pitkittäin halki ja kaapimalla veitsellä tai lusikalla mäti irti kalvoista. Tämän jälkeen mätiä vispataan ja huuhdotaan kulhossa useita kertoja, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Mäti laitetaan kylmätilaan valumaan esimerkiksi nylon suodattamineen tai harsoon, jonka jälkeen suolataan 1-2 % merisuolaa.

 

mateen mäti

Mateen mätipussi.

 

KUHA

Kuhan mäti on täysikokoinen jo talven pyyntikaudella. Mädistä saa herkullista paistettuna ja haudutettuna; leikkaa 3-4 sipulia renkaiksi ja ruskista hieman öljytyllä pannulla. Paista kuhan mätipusseja ruisjauholla leivitettynä pari minuuttia puoleltaan ja kääntämisen jälkeen viillä osin kypsyneet mätipussit päältä halki. Mausta viiltoon sitruunamehulla ja kasvis-fondilla tai aurajuustolla. Peitä mätipussit kuullotetuilla sipulirenkailla ja hauduta kannen alla muutama minuutti.

 

- Risto Tarikka, Liperi

 

Pari nopeaa ohjetta:

mäti, mätiohje, siianmäti, mätimousse


SIIANMÄTIMOUSSE

Tarvikkeet:
- 2 dl turkkilaista jogurttia
- 2 dl vispikermaa
- 1 punasipuli
- 200 g siianmätiä
- sitruunanmehua
- suolaa
- mustapippuria

Vaahdota kerma, lisää turkkilainen jogurtti ja sekoita.
Kuori ja hienonna sipuli. Valuta mäti.

Lisää jogurttikermaseokseen sipulisilppu ja mäti. Mausta Vastarouhitulla mustapippurilla, sitruunanmehulla ja tarvittaessa suolalla. Koristele mätimousse muutamalla punasipulirenkailla. Tarjoa siianmäti paahdetun vaalean tai tumman leivän kanssa.

 

SIIANMÄTIRESEPTI

Seuraavilla tarvikkeilla saat tehtyä helposti yksinkertaisen maistuvan siianmädin näkkärin päälle. Sekoita ainekset kulhossa, anna vetäytyä jääkaapissa ja tarjoile jälkiuunileivän tai näkkärin kanssa, juomaksi vaikkapa kuuma tee.

- siianmäti
- hienonnettu sipuli
- ranskankerma
- suola
- valkopippuri