Mikä on SUP-direktiivi?
Mistä SUP-direktiivissä on kyse ja miten se liittyy kalastukseen? EU on siis määrännyt, että muovisia kalastustarvikkeita maahantuovien ja tuottavien yritysten täytyy järjestää ja kustantaa käytettyjen muovia sisältävien kalastustarvikkeiden keräys ja kustantaa kuluttajien valistustoiminta. Jäsenmaiden tulee myös seurata muovia sisältävien kalastusvälineiden määriä markkinoilla, samoin keräysjärjestelmään tulevia jätemääriä, sekä asettaa kansallinen tavoite sille, kuinka paljon jätettä tulee kerätä kierrätykseen. Kansallisesti tulee raportoida kertyneistä jätemääristä ja asettaa sitova tavoite jätteen keräykselle. Kaikki tämä tuo mukanaan kaikenlaisia kustannuksia.
Tässä ote Ympäristöministeriön julkaisusta Kertakäyttömuovituotteita koskevan direktiivin toimeenpanon vaihtoehtojen tarkastelu:
”EU:ssa keväällä 2019 hyväksytty kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta rajoittava direktiivi pyrkii vähentämään roskaantumista, edistämään kiertotaloutta sekä yhtenäistämään sisämarkkinoiden tuotesääntelyä. Direktiivillä edistetään kiertotalouteen perustuvia toimintamalleja, joissa kertakäyttötuotteiden sijasta etusijalle asetetaan kestävät ja uudelleenkäytettävät tuotteet. Samalla pyritään kehittämään uudelleenkäyttöjärjestelmiä ja vähentämään jätteen määrää.”
EU:n direktiivissä tämä koskee merialueita, mutta Suomen Ympäristöministeriö haluaa Suomen osalta lisätä tähän myös sisävesialueet. Jos aiheesta ei tiedä sen enempää, tämä voi kuulostaa hienolta. Suomihan olisi tässä esimerkillinen mallioppilas, joka tekee enemmän kuin tarve vaatii. Mutta onko tällä ihan oikeasti positiivisia vaikutuksia ympäristöön, vai luodaanko vain sellaista mielikuvaa?
Miten tämä kalastusvälinejäte käytännössä kerättäisiin? Direktiivi määrittää, että jokaiseen kalasatamaan täytyy järjestää jäteastia kalastusvälinejätteelle ja että jätehuolto kustannetaan tuottajavastuun (eli kalastustarvikkeiden tuottajien) kautta. Koska Suomi on tuhansien järvien maa, järvialueiden lisääminen direktiiviin tekee koko asian organisoimisesta ja ylläpitämisestä todella kallista. Tämä on kova isku kalastustarvikkeita myyville yrityksille, mutta kuten alussa sanoin, en aio nyt puhua siitä, vaan sen vaikutuksista ympäristöön.
Kotimaisen villikalan syönti on ilmastoteko
Ilmastonäkökulmasta pitäisi maailmanlaajuisesti suosia planetaarista ruokavaliota. Suomessa se tarkoittaa muun muassa sitä, että lihansyöntiä tulisi vähentää ja korvata kasviksilla sekä kotimaisella villikalalla. Kun puhutaan hiilijalanjäljen pienentämisestä, kotimaisen villikalan hiilijalanjälki on hyvin pieni verrattuna esim. nautaan ja jopa Norjasta tuotuun kasvatettuun loheen. Suomessa markkinoidaan kotimaisen kalan ekologisuutta ja terveyshyötyjä. Luonnonvarakeskuksen RuokaMinimi-hankkeessa on laskettu, että siirtymällä nykyisestä ruokavaliosta kalapainoitteiseen ruokavalioon, ruoantuotannon ilmastokuormitus putoaisi 30 prosentilla. Pro Kala ry:n kuluttajatutkimuksessa selviää, että moni suomalainen haluaisi vähentää punaisen lihan syöntiä ja jopa yli puolet vastaajista olivat sitä mieltä, että kalan syöminen on ilmaston kannalta hyvä teko. Kalojen ja etenkin särkikalojen syönti poistaa Itämerestä rehevoittäviä ravinteita. Ylen mukaan yksi lahna-ateria poistaa jopa kilon sinilevää merestä. Kauppojen hyllyille ilmestyy yhä enemmän kotimaista kalaa eri muodoissa, mikä on hienoa!
Jos ja kun halutaan, että lihankulutusta vähennetään, on monen helpompi siirtyä syömään enemmän kalaa kuin pelkästään kasviksia lihan sijaan. Kalan tulisi siis hintatasoltaan olla samaa luokkaa lihan kanssa, jotta yhä useampi valitsisi ilmastoa vähemmän kuormittavan kotimaisen kalan ostoskoriinsa. Vaikuttaako tuleva direktiivi tähän?
Todellisuudessa kuluttaja maksaa koko lystin
Palataan SUP-direktiiviin ja jätekeräykseen. Kuka sen kaiken oikeasti kustantaa? Loppupäässä se ei nimittäin ole kalastustarvikkeiden myyjä, vaan kuluttaja. Jotta kalastusvälinetuottajat ja -maahantuojat pystyisivät kattamaan jätekeräyksen kustannukset koko maan laajuisesti, täytyy tuotteiden hintaa nostaa, mahdollisesti jopa rajusti. Eli kuluttajalle se merkitsisi kalliimpia tuotteita ja ammattikalastajalle korkeampia kustannuksia. Ammattikalastaja joutuisi nostamaan saaliidensa hintoja, jolloin kaupassa myytävä kotimainen kala olisi nykyistä kalliimpaa. Kuluttaja siis maksaa loppupäässä. Jos kotimaisen kalan hinta kaupassa nousee, miten käy hiilijalanjäljen pienentämisen suhteen? Vähävaraisella perheelläkin tulisi olla mahdollisuus syödä suomalaista kalaa. Sen ei pitäisi olla mikään kallis luksustuote.
Pahimmassa tapauksessa hinnannousut voivat johtaa siihen, että ammattikalastus loppuu Suomessa kokonaan, kun se ei ole enää kannattavaa. Tätä ei missään tapauksessa saa antaa tapahtua, sillä Suomessa kalastusta harjoitetaan vastuullisesti ja vesistöissämme on suuria määriä kalaa hyödynnettäväksi.
Huonolaatuiset kalastusvälineet kuormittavat ympäristöä
Entä kuluttajat, jotka eivät suostu tai yksinkertaisesti pysty maksamaan tuotteista lisähintaa? Kyllähän kiinalaisista ja muista ulkomaisista verkkokaupoista saa tilattua kalastusvälineitä, mutta laatu voikin olla ihan mitä vain. Esim. Kivikankaan kalapyydykset on suunniteltu mahdollisimman kestäviksi ja toimiviksi ja ovat sen vuoksi jo valmiiksi hintaluokan yläpäässä. Laadukkaan pyydyksen pystyy myös korjaamaan ja niin moni suomalainen kalastaja myös tekee. Jos ja kun hinnannousu ajaa kuluttajat hankkimaan laadullisesti huonompia kalaverkkoja sekä muita pyydyksiä ja vieheitä, myös todennäköisyys että vesistöihin jää enemmän rikkoontuneita kalastusvälineitä kasvaa. Huonolaatuinen pyydys kun hajoaa herkemmin käytössä. Luulisi myös, että kalastustarvikkeiden kulutus noin yleensä nousisi tämän myötä, sillä nopeasti rikkoontunut tuote korvataan uudella halvalla tuotteella. Ympäristön kannalta tämä on huono asia. Suomalainen kalastusvälineteollisuus ei valmista kertakäyttötuotteita ja olisi ensisijaisen tärkeää, että laadukkaat tuotteet olisi helposti kaikkien saatavailla. Se ei toteudu, ellei direktiivin mukaisesta laista tehdä mahdollisimman kevyttä.
Ihmettelen myös sitä, miten ulkomailta hankittujen tuotteiden keräys huomioidaan tässä? Nyt vaikuttaa siltä, että näitä tuotteita ei erotella kotimaasta hankitusta kalastusvälineestä, eli tuottajat kustantavat myös tämän jätteen keräyksen.
Jätteen kerääminen ja kierrätys
Ongelmana on vesistöihin jääneet kalastusvälineet. SUP-direktiivi ei sinänsä korjaa tätä asiaa Suomessa. Ei täällä tahallisesti heitetä tai jätetä kalaverkkoja tai vieheitä veteen. Sitten on varmasti olemassa niitä muutamia ihmisiä, jotka viis veisaavat ja dumppaavat jätteensä lähimetsään. Minun on vaikea uskoa, että tällaiset henkilöt jatkossa toisivat kalastustarvikejätteensä paikallisen kalastaman jäteastiaan. Vastuulliseen kalastukseen kuitenkin kuuluu tälläkin hetkellä se, että rikkoutuneet kalastusvälineet hävitetään asianmukaisesti ja näin Suomessa toimitaankin. Vesistöihin jääneiden kalastustarvikkeiden kohtaloon direktiivi ei vaikuta. Kalastus-lehden mukaan Ympäristökeskus on tutkinut, että Suomen kaikilta rantatyypeiltä löytyneestä roskasta on kalastusvälinejätettä ollut ainoastaan 0,32 prosenttia. Sosiaalisessa mediassa leviävät kuvat, joissa kilpikonnat ja vesilinnut juuttuvat muoviroskiin kiinni ja haamuverkkoja näkyy veden alla ympäriinsä, ovat kamalia ja sydäntäsärkeviä. Suomessa tilanne ei kuitenkaan ole sama. Minusta on kohtuutonta ja epäreilua, että meitä suomalaisia kuluttajia, harraste- ja ammattikalastajia, sekä yrityksiä aiotaan rankaista kiristämällä direktiiviä, kun me itse asiassa olemme vastuullisen kalastuksen esimerkkinä.
Itsekin roskia luonnosta keräävänä ihmisenä ajattelen, että nyt keskitytään kyllä direktiivin suhteen väärään asiaan. Meillä on esimerkiksi erittäin toimiva pullonpalautusjärjestelmä. Silti suuri osa keräämästäni roskasta on pantillisia tölkkejä ja pulloja. Näiden lisäksi pikaruokaloiden pakkauksia tai tyhjiä karkkipusseja löytyy ojista ja metsäpoluilta lähes joka kerta, kun menee lenkille. Uimarannoilta saisi kerätä tupakantumppeja vaikka millä mitalla. Aletaanko myös uimaleluille, äyskäreille ja muille muovituotteille organisoimaan omia keräysjärjestelmiä? Montako päällekkäistä jätteenkeräysjärjestelmää kuluttajien tulee kustantaa? Koska niinhän tässä oikeasti käy. Direktiivin mukaan kuluttajalle ei saa aiheutua kustannuksia itse jätekeräilystä, mutta kuten aikaisemmin sanoin, loppupeleissä kuluttaja maksaa korkeampaa hintaa ostamistaan tuotteista ja kotimaisesta kalasta, vaikkei jätemaksua ole. Kustannus näkyy siis vain eri paikassa.
Toinen ongelma on se, ettei kalastusvälinejätteelle ole kierrätysmahdollisuutta. Olisi ymmärrettävää kerätä jäte erikseen, jos sitä pystyttäisiin hyödyntää ja jatkojalostaa. Tämä on kuitenkin mahdotonta. Kalastusvälinejätteen loppusijoituspaikka tulee siis olemaan sama kuin tälläkin hetkellä. Myös välimatkat ovat ongelma. Lähtisikö Pohjois-Suomessa asuva ajamaan satoja kilometrejä lähimpään kalasatamaan, vai viekö hän reikäiset vanhat kalaverkkonsa jätteenlajitteluasemalle, kuten tähänkin mennessä? Kysymykseni kuuluukin, että mitä konkreettista hyötyä uudella taloudellisesti haastavalla järjestelyllä saadaan aikaiseksi?
Lopputulema
Direktiivi on tulossa, se on varmaa, auki on vielä se, minkälaisena se Suomessa toteutetaan. Miksi sen pitäisi koskea Suomessa myös sisävesialueita, kun siitä ei ole mitään käytännön hyötyä ympäristön suhteen? Ympäristöministeriö perusteli tätä sillä, että on mahdoton erottaa merikalastukseen ja sisävesikalastukseen käytettäviä tuotteita toisistaan. Jotenkin tämä ongelma on kuitenkin ratkaistu lähes kaikissa muissa EU-maissa. Tarvitseeko niitä tuotteita edes erottaa toisistaan? Eikö riitä, että jäteastiat sijoitettaisiin merialueiden kalasatamiin?
En tykkää viherpesusta, en sitten yhtään. Mutta valitettavasti Suomen linja asian suhteen viittaa siihen suuntaan. Halutaanko todella, että kotimaisen kalan hinta nousee, että loppupäässä kuluttajat maksavat päällekkäisistä jätejärjestelyistä ja että kalastustarvikkeiden laatu laskee? Direktiivin tavoitteena on erityisesti ehkäistä tietyistä muovituotteista aiheutuvaa meren roskaamista, mutta näin toteutettuna siitä on ympäristölle enemmän haittaa kuin hyötyä.
Linda Hästbacka
Korjattu virheellinen tieto: Ympäristökeskus on tutkinut, että Suomen kaikilta rantatyypeiltä löytyneestä roskasta on kalastusvälinejätettä ollut ainoastaan 0,32 prosenttia, ei 0,06 prosenttia, kuten Kalastus-lehdessä on sanottu.
Lähteet:
