{image:text}

Ahti-puukon menestystarina

Kauhava tunnetaan puukoistaan. Tämä maineikas käsityötaito taustanaan Reino Kamppila – kauhavalainen puukkomestari ja puukontekijä kolmannessa polvessa – valmisti parisenkymmentä vuotta sitten ensimmäisen mustakylkisen, karhean kauniin Ahti-puukon.

Visakahvainen Ahti osoittautui menestykseksi. Vuosien mittaan Ahti-puukkoja on valmistettu Kamppilan puukkoverstaassa jo kuusinumeroinen luku. Niin moni on halunnut tämän luonnon jylhyyttä kuvastelevan puukon jonkin mallin itselleen paitsi kotimaassa, muun muassa myös Ruotsissa, Venäjällä, USA:ssa ja Saksassa. Aluksi Ahti-puukot syntyivät Reinon käsissä. Viimeiset viisitoista vuotta hän on valmistanut niitä yhdessä poikansa, puukkomestari Janne Kamppilan kanssa. Perinteikäs käsityötaito on näin siirtynyt perheessä jo neljännelle sukupolvelle sananmukaisesti veren perintönä.

 

 

Ahti puukko

Kamppilat valmistavat puukot käsin

Puukkomestari Janne Kamppila on viimeiset viisitoista vuotta valmistanut puukkoja isänsä Reinon kanssa, ja taito on näin siirtynyt jo neljännelle sukupolvelle.

 

KÄTEEN ISTUVA JA SILMÄÄ MIELLYTTÄVÄ

Ahti-puukot ovat Kamppiloiden suunnittelemia ja niissä yhdistyy jäljittelemättömällä tavalla hyvä istuvuus käteen sekä puukon kauneus. Puukoissa on persoonallista omaperäisyyttä. Tämä käyttömukavuutta ja kauneutta onnistuneesti yhdistävä design on eräs Ahti-puukkojen ominaispiirre läpi koko malliston. Parhaiten Ahti-puukkojen luonne ilmenee käytössä. Mallistosta löytyy niin kalastukseen, metsästykseen, retkeilyyn, vuolemiseen kuin moniin muihin käytännön töihin ja askareisiin sopivia puukkomalleja. Kauniin ulkonäkönsä takia Ahti-puukot ovat myös suosittuja lahjapuukkoja ja liikelahjoja. Niistä huokuu käsityön leima, joka antaa puukoille aidon ja arvokkaan ilmeen. Ahti-puukko on mukava antaa ja saada lahjaksi.

 

 

Suomalainen Ahti puukko

Käsityönä valmistettu puukko

Tuppi kestävää härännahkaa

suomalainen käsityö Ahti puukko

 

 

Ahti-puukko käsityönä

YKSILÖLLINEN VALMISTUS

Jokainen Ahti-puukko on yksilö. Laadun takaa se, että vasta kun Ahti-puukko istuu tekijänsä käteen ja miellyttää hänen silmäänsä, puukko on valmis. Kahvat Ahti-puukkoihin sorvataan visakoivusta. Terä on korkealaatuista vanadium-hiiliterästä, joka soveltuu mainiosti käyttöpuukkoon. Terävänä hyvin pysyvä terä on sitkeydestään huolimatta helposti hiottavissa. Myös näyttävät tupet Kamppilat ompelevat ja kuvioivat itse kahvan sävyisestä, vahvasta parkkinahasta. Työvaiheita on lukuisasti ja ne kaikki tehdään tinkimättömällä käsityötaidolla ja huolellisuudella. Se näkyy puukoista ja myös käyttäjät ovat sen huomanneet, kuten Ahti-puukon monien mallien suosio osoittaa.

 

 

huolella valittu materiaali

puukon kahva visakoivua

Vanadium-hiiliterästerä puukko

käsin tehdyt puukot

puukkojen valmistus

Janne Kamppila ompelee tuppea

Puukon tupen ompeleminen

Tupen osia

Ahti-puukot

Suomalainen puukko tumma

 

 

KORPIEN, JÄNKIEN JA VAAROJEN HENKI

Innoituksen puukkojen muotoiluun ja värisävyihin Reino ja Janne Kamppila ovat löytäneet Suomen karun kauniista luonnosta. Molemmat viihtyvät pitkillä retkillä puhtaan luonnon vapaudessa. Juuri sitä puukkomallisto kouriintuntuvasti henkii. Samaa kauneutta kuvaavat myös puukkojen nimet: Kaira, Vaara, Tikka, Korpi, Jänkä ja monet muut. Juuri näissä paikoissa puukko on kuin kotonaan retkeilijän, metsästäjän ja kalastajan kädessä. Kamppilan Ahti-puukoista tuoksuu soiden karhunsammal, kiirii metsästyskoiran haukku ja siiman päässä loikkivan saaliskalan molskahdukset, näkyy siintävien vaarojen sinisyys, Lapin lyhyt kesä, jänkien karu jylhyys.
Ei ihme, että niin monet ovat halunneet kokea tämän erämaisen tunnelman - terältään mustakylkistä puukkoa katsoen ja puristaen sen kahvan tukevasti kouraansa: tämän minä haluan.

 

 

Kaunis Ahti-puukko

Suomessa valmistettu laadukas puukko


 



Lue lisää aiheesta